Työmatkapyöräily kohentaa kuntoa ja tuottaa hyvää mieltä

Asuminen

Työmatkapyöräily kohentaa kuntoa ja tuottaa hyvää mieltä

Pyöräily on kasvattanut viime vuosina voimakkaasti suosiotaan paitsi kuntoilumuotona, myös nopeana tapana liikkua lyhyitä matkoja paikasta toiseen.

Esimerkiksi Helsingissä on 1 200 kilometriä pyöräteitä, joten pyörällä pääsee helposti minne vain kaupungissa. Polkupyörä onkin pääkaupunkiseudulla usein nopein tapa liikkua alle viiden kilometrin matkat. Tämä on huomattu myös arjen työmatkoilla. Polkupyörää käytetään työmatkakulkuneuvona jopa vuoden ympäri.

Ja miksipä ei. Onhan raikkaassa ulkoilmassa pyöräily virkistävämpi ja rentouttavampi tapa matkata töihin kuin vaikkapa seisominen täpötäydessä metrossa tai matelu autojonoissa bensiiniä taivaalle polttaen. Samalla päivän liikuntarasti tulee hoidettua ja päivään saadaan enemmän vapaa-aikaa.

Pyöräilyn suosion myötä uusiin kerrostaloasuntoihin on suunniteltu ja toteutettu aiempaa parempia tiloja säilytys- sekä huoltotiloja polkupyörille. Esimerkiksi Kalasataman ensimmäiseen asuintorniin on varattu erilliset tilat pyörien varastointiin sekä pyörien huoltamiseen. Näin polkupyörää on helpompi pitää siistinä ja varmassa käyttökunnossa vuoden ympäri. Kalasatamassa liputetaan muutenkin polkupyöräilyn puolesta. Kauppakeskus REDIin on toteutettu pyöräparkki yli tuhannelle polkupyörälle ja Kalasatamaa halkova Baana yhdistää kantakaupungin pyörätiet Itäisen Helsingin pyörätieverkostoon.  Kalasatamassa pyöräily onnisuu aina helposti.

Pyöräilijät huomioidaan myös työpaikoilla

Myös moni työnantaja ottaa nykyään huomioon työmatkapyöräilijät. Suihku ja vaatteidenvaihtomahdollisuus sekä työpaikan pyöräparkki ovat tätä päivää monessa työpaikassa. Mikäli suihkua ei löydy tulee avuksi esimerkiksi sähköavusteinen polkupyörä, jonka avulla töihin pääsee helposti hikoilematta. Paluumatkalla voikin sitten pistää omat lihakset liikkumaan ja ottaa päivän kuntoilu annoksen sillä rytmillä kuin itse haluaa.

Vaikka pyöräily on edullinen tapa liikkua, kannattaa pyörään ja varsinkin pyöräilyasusteisiin satsata jonkin verran. Näin kokemuksesta tulee miellyttävämpi myös huonommassa säässä. Moni pyöräilyyn suunniteltu asuste toimii myös hyvin muissa liikuntaharrastuksissa, mutta toisinpäin asia ei välttämättä toimi. Pyöräilyasento vaatii esimerkiksi takilta tavallista pidempää selkämystä ja pidempiä hihoja. Näitä seikkoja on harvemmin huomioitu esim. lenkkeilyvaatteissa.

Miten aloittaa työmatkapyöräily?

Jos et ole tottunut pyöräilemään pääkaupunkiseudulla, kannattaa ensimmäiseksi poiketa nettiin. Helsingissä on tosiaan 1200 kilometriä pyöräteitä ja HSL:n pyöräilyreittiopas näyttää parhaat ajoreitit, kertoo tien laadun (hiekkatie, asvaltti yms.) ja näyttää myös matkaan kuluvan ajan. HSL:n pyöräilyreittioppaan löydät osoitteesta: pk.reittiopas.fi

Jaa sivu

Samankaltaiset artikkelit