Tulevaisuudessa toimitilan sijainti ratkaisee

Toimitilat

Tulevaisuudessa toimitilan sijainti ratkaisee

Etätöiden lisäännyttyä muodostuu toimitilan sijainti ja viihtyvyys tulevaisuudessa yhä tärkeämmäksi. Jos toimisto on kaukana ja vaikeasti saavutettavissa, jää henkilöstö mieluummin kotiin. Tämä taas voi liiallisissa määrin laskea tuottavuutta, sillä myös perinteisiä face-to-face-kontakteja yhä tarvitaan. Kysymys kuuluukin: Millä henkilöstö houkutellaan koronan jälkeen takaisin toimistolle? Yksi keskeinen tekijä on toimiston sijainti.

Tulevaisuudessa toimitilan sijainti ratkaisee

Etätyö tuli toimistotyöhön jäädäkseen. Esimerkiksi Suomen Yrittäjien teettämän kyselyn mukaan yli 70 % työelämässä olevista haluaa tehdä jatkossakin etätöitä. Syy on yleinen tyytymättömyys toimistolla työskentelyyn.

Yksi tyytymättömyyden syistä on toimiston sijainti ja pitkät työmatkat. Tilastokeskuksen mukaan keskimääräinen yhdensuuntainen työmatka pääkaupunkiseudulla on noin 29 minuuttia. Se on tunti päivässä pois omasta ajasta. Ja koska kyseessä on keskiarvo, puolet meistä pääkaupunkiseudulla asuvista kuluttaa työmatkoihin enemmän kuin tunnin päivässä. Kotikonttori ja etätyöt houkuttavat ymmärrettävästi monia tässä tilanteessa.

Toki yritykset voivat säästää toimitilakustannuksissa ja siirtyä suosimaan etätyötä, mutta isoksi haasteeksi jää miettiä, mikä osa töistä voidaan tehdä etänä yrityksen tavoitteiden kärsimättä. McKinseyn raportin mukaan etätyön kipuraja menee noin 70 prosentissa: jos etätöitä tehdään tätä enemmän, tuottavuus laskee.

Toimitiloja siis tarvitaan edelleenkin, mutta ehkä laadukkaampia, työntekijän tarpeet paremmin huomioivia ja ennen kaikkea paremmilla sijainneilla ja paremmin saavutettavina. Sillä hyvinvoivat ja motivoituneet työntekijät ovat avain jokaisen yrityksen kasvuun.

Kaikki tiet tuovat Kalasatamaan

Suomen ensimmäinen toimistopilvenpiirtäjä, Kalasataman Horisontti, kohoaa Helsingin itäiseen kantakaupunkiin urbaaniin ja merelliseen kaupunginosaan erinomaisten kulkuyhteyksien äärelle.

Kalasatama erottuu pääkaupunkiseudulla edukseen nimenomaan kaikille helposti saavutettavana kaupunginosana. Metro pysähtyy REDI:n kolmannessa kerroksessa 500 kertaa vuorokaudessa ja metromatka rautatieasemalle kestää vain 6 minuuttia.

Julkisista kulkuvälineistä metron ja bussin lisäksi Kalasatamaan pääsee muutaman vuoden kuluttua myös ratikalla. Raitioliikenne alkaa kulkea 2020-luvun puolivälissä Kruunusiltoja pitkin Hakaniemeen ja Korkeasaaren kautta Laajasaloon. Ratikkaliikennöinti Kalasatamasta Pasilaan alkaa kaupungin arvion mukaan vuonna 2025.

Pyöräilijä puolestaan pääsee Kalasatamaan kätevästi kevyenliikenteenväylä Baanaa pitkin, joka kulkee Kalasataman halki Itäväylän molemmin puolin. Kalasataman metroaseman yhteydessä on polkupyörille liityntäpysäköintiasema ja alueelta löytyy myös useita kaupunkipyöräasemia.

Kalasatama ei syrji yksityisautoilijoitakaan

Kalasatama sijaitsee erinomaisten yhteyksien, Itäväylän, Sörnäisten rantatien ja Hermannin rantatien keskellä. Liikenne ohjautuu pääväylille, jolloin autot ja bussit eivät turhaan puikkelehdi asuin- ja toimitilarakennusten väleissä. Kalasatamaan ja sieltä muualle liikkuminen on helppoa kulkuvälineestä riippumatta. Kauppakeskus REDI:stä pysäköintitilaa löytyy 2 000 autolle. Tästä liityntäliikenteelle on varattu 300 paikkaa ja sähköautoille yli 200 latauspaikkaa.

Autoilijan näkökulmasta Kalasataman saavutettavuus Keskustasta päin paranee entisestään Vilhonvuorenkadun jatkeen myötä. Lisäksi alueen läpikulkuliikenteen helpottamiseksi on suunniteltu tunnelia, joka yhdistäisi Sörnäisten rantatien ja Hermannin rantatien.

Erinomaiset liikenneyhteydet ovat yksi Horisontin keskeisiä valttikortteja ja liikkumisen sujuvuus on huomioitu myös itse toimistotornissa. Kukaan ei halua jonottaa aamuruuhkassa – etenkään hissiin.

Sujuvasta liikkumisesta ei tule pullonkaulaa. Horisonttiin on tulossa kolme Koneen valmistamaa supernopeaa hissiä, jotka liikkuvat viiden metrin sekuntivauhdilla. Hissiin voi hypätä vaikka suoraan pysäköintikerroksista tai metrotasanteelta. Lisäksi rakennuksen julkisivuun tulee yksi näköalahissi, jolla pääsee 24. kerroksen ravintolaan saakka, SRV:n asiakkuusjohtaja Jenita Kokkoniemi kertoo.

Esimerkiksi näillä kulkuvälineillä pääset Horisonttiin:

  • Autolla
  • Metrolla
  • Bussilla
  • Pyörällä
  • Kävellen
  • Hissillä
  • Tulevaisuudessa myös raitiovaunulla!

Toimitilat Kalasatamasta

Mikäli näppärä sijainti Kalasatamassa kiinnostaa, voi toimitilojen siirtämistä harkita Kalasataman Horisonttiin. Kalasataman Horisontti kohoaa Suomen ensimmäiseksi toimistopilvenpiirtäjäksi yli 100 metrin korkeuteen vuonna 2023. Horisontin vuokrattavat toimistotilat ovat varattavissa nyt.

Jaa sivu

Kalasataman Horisontti

Kalasataman Horisontti

Horisontti on Suomen ensimmäinen toimistopilvenpiirtäjä. 26-kerroksinen Horisontti kohoaa 111 metrin korkeuteen ja sen toimistotiloista on mahtavat merinäkymät. Kulkuyhteydet autolla tai julkisilla ovat erinomaiset, ja alakerrassa sijaitsee kauppakeskuksen monipuoliset palvelut.

Tutustu kohteeseen

Lisätietoja:

Miikka Wikström

Miikka Wikström

Asiakkuuspäällikkö

miikka.wikstrom@srv.fi050 547 2410
Juha-Matti Kiiski

Juha-Matti Kiiski

Asiakkuuspäällikkö

juha-matti.kiiski@srv.fi040 084 1213
Ota yhteyttä

Samankaltaiset artikkelit