– Asuminen
Moderni koti meren rannassa rauhallisella alueella, mutta lähellä palveluita ja kaupungin vilinää. Vieressä mieluusti vehreää luontoa ja sopiva määrä harrastusmahdollisuuksia. Tällainen on aika monen suomalaisen unelmakoti. Se saattaa kuulostaa mahdottomalta tai ainakin kalliilta yhtälöltä, mutta kaikkea tätä on tarjolla Oulun Toppilansalmessa.
– Toppilansalmi on yksi Oulun parhaista paikoista. Sillä on pitkät perinteet satama-alueena, mutta nyt se on herännyt kokonaan uuteen elämään viihtyisänä asuinalueena, kertoo koko ikänsä Oulussa asunut myyntipäällikkö Hannaleena Tervaoja SRV:ltä.
– Toppilansalmi sopii kodiksi omasta rauhasta nauttiville. Siellä asuu jo niin lapsiperheitä, pariskuntia kuin yksin asuviakin. Se houkuttelee myös monia nuoria, sillä yliopisto ja osa ammattikorkeakoulun toiminnasta ovat pyöräilymatkan päässä, Tervaoja kertoo.
Toppilansalmessa jo olevat ja parhaillaan rakentuvat kodit ovat suorastaan ihanteellisella paikalla. Alueen palveluille on varattu kaavoituksessa useita tontteja, ja jo nyt tarjolla on muun muassa ruokakauppa, päiväkoti, satamaravintola, hostelli, kampaamo ja pitseria.
Myös kauppatori, Tuira ja Hietasaari ovat lyhyen matkan päässä, ja niihin pääsee pyrähtämään nopeasti vaikkapa polkupyörällä kattavaa pyörätieverkostoa pitkin. Esimerkiksi pyöräreitti keskustaan kulkee idyllisen kauniissa maisemissa. Oulu onkin aina ollut pyöräilyssä Suomen ykköskaupunki.
– Kevyen liikenteen väyliin on panostettu Toppilansalmessa ja ne on jo osittain rakennettu salmen molemmin puolin. Myös vanhan asuntomessualueen tuntumassa eli Toppilansaaren kärjessä on hyvät reitit, jotka johtavat Hietasaareen, kertoo kaavoitusarkkitehti Elina Jaara Oulun kaupungilta.
Lähiseudulle on luvassa muitakin muutoksia, sillä lähelle asuintaloja suunnitellaan venevalkamaa. Lisäksi Hietasaareen, jossa jo nyt käydään viihtymässä monilla eri tavoin, on suunnitteilla huvipuisto, matkailu-, majoitus ja harrastepalveluita.
Toisin kuin monilla muilla uusilla asuinalueilla, Toppilansalmea ei ole lähdetty rakentamaan tyhjästä, vaan alueelta löytyy myös iso annos historian havinaa – jopa pitkälti yli sadan vuoden takaa.
– Alueella on jonkun verran vanhoja, suojeltuja rakennuksia, mm. Villa Ellalan huvila, joka on rakennettu 1800-luvulla sekä Allin Matala.
Tutustu Toppilansalmen kohteisiimme