Sujuvaa yhteistyötä monipuolisissa asuntohankkeissa – Kuuntelemalla rakennamme viisaasti yhdessä Kojamon kanssa

Rakentaminen palveluna

Sujuvaa yhteistyötä monipuolisissa asuntohankkeissa – Kuuntelemalla rakennamme viisaasti yhdessä Kojamon kanssa

SRV:llä on asuntosijoitusyhtiö Kojamon kanssa tällä hetkellä kaksi suurta yhteistyösopimusta, jotka sisältävät yhteensä 12 asuntohanketta pääkaupunkiseudulla. Olemme olleet puolin ja toisin tyytyväisiä toistemme toimintaan. Haastattelimme Kojamon rakennuttamisen projektipäällikköä yhteisistä projekteistamme ja yhteistyön sujuvuudesta läpi hankkeiden.

Kumppanuussuhde, joka perustuu avoimuuteen ja luottamukseen

Meidän ja Kojamon yhteinen historia alkoi, kun ensimmäinen yhteistyösopimus allekirjoitettiin elokuussa 2019. Kojamon rakennuttamisen projektipäällikkö Risto Kilpinen on asiantuntija työskentelyssä kanssamme, sillä hän on Lumo One -hanketta lukuunottamatta tiiviisti mukana kaikissa SRV:n ja Kojamon yhteisissä hankkeissa.

”Haluan varmistua jokaisessa hankkeessa siitä, että teemme tilaajana oman osamme. Sujuva yhteistyö on edellytys hyvälle projektille ja laadukkaalle lopputuotteelle”, Kilpinen kertoo.

Asiakkaan aktiivisuus ja oma-aloitteisuus ovat myös meidän näkökulmastamme plussaa. Kun yhteistyö perustuu avoimuuteen ja luottamukseen, on helppo ideoida yhdessä ja löytää parhaat mahdolliset ratkaisut. Myös alkuperäisistä suunnitelmista poiketessa on tärkeää löytää yhteinen, kaikkia osapuolia miellyttävä ratkaisu.

”Jos suunnitelmista täytyy poiketa, SRV:ltä tulee aina valmiit vaihtoehdot ja esitykset. Silloin meillä on edessämme vain valinnan teko”, Kilpinen kiteyttää.

Puhumme Kojamon kanssa samaa kieltä kestävyyden ja asiakaskokemuksen osalta

Kojamon strategiana on panostaa asuntotarjonnan kasvuun Suomen kasvukeskuksissa, joissa vuokra-asuntojen kysyntä kasvaa kaupungistumisen ja vuokralla asumisen suosion vuoksi. Myös yksi meidän strategiamme painopisteistä on asuntorakentamiseen satsaaminen. Yhteisen strategiakärjen lisäksi meitä ja Kojamoa yhdistää kaksi samaa mielenkiinnonkohdetta: kestävä rakentaminen ja erinomainen asiakaskokemus.

Me SRV:llä olemme kiteyttäneet asiakaslupauksemme lauseeseen ”Kuuntelemalla rakennamme viisaasti.” Tämä ajatus ohjaa sitä, miten työskentelemme sekä asiakkaan että sisäisten sidosryhmiemme kanssa. Kilpinen tunnistaa asiakaslupauksestamme samankaltaisuutta, joka ohjaa myös Kojamon toimintaa.

”Tämä on kyllä tärkeä asia, ja me toimimme Kojamossa samalla tavalla. SRV on onnistunut kuuntelussa hyvin. Konkreettisena esimerkkinä tästä toimivat säännölliset palautekyselyt asiakkaalle hankkeen eri vaiheissa.”

Kojamon Risto Kilpinen kuvattuna, vasemmalla sitaatti

Kestävä kehitys huomioidaan SRV:n ja Kojamon yhteisissä hankkeissa muun muassa asuntokohteen sijainnin valinnalla, laadukkaiden ja pitkäaikaisten materiaalien käytöllä ja jätteidenlajittelun sujuvuuden takaamisella.

Alan kokeneet tekijät luovat yhdessä viihtyisiä koteja

Kaksi alan kokenutta toimijaa muodostavat parivaljakon, jolla asiat sujuvat tehokkaasti ja hankkeet etenevät sovitun mukaisesti. Molemmat tuovat hankkeisiin oman erityisosaamisensa, mutta lopulta ihmiset ja yrityskulttuuri näyttelevät merkittävintä roolia.

”SRV on kokenut ja vankka organisaatio, jossa toiminta ei ole yksittäisten henkilöiden varassa. Hankkeen eri vaiheisiin on valjastettu eri osaajat. Eri vaiheiden tietyn päällekkäisyyden ansiosta kapula siirtyy hyvin eteenpäin, ja se mahdollistaa tiedonkulun sujuvuuden”, Kilpinen kertoo.

Kilpinen kehuu SRV:n yrityskulttuuria sanoilla ammattimaisuus ja järjestelmällisyys. Pyrimme kaikissa hankkeissamme ammattimaiseen työskentelyotteeseen ja järjestelmälliseen toimintaan, oli kyseessä sitten hankkeen suunnittelu, rakentaminen tai raportointi.

”SRV:n kanssa toteutetuissa hankkeissa on tietty laatutakuu yrityskulttuurin myötä. Laatu näkyy esimerkiksi lyhyinä puutelistoina, kun kohde on luovutettu meille”, Kilpinen kertoo.

Asiakas nauttii, kun hanke tuntuu heistä helpolta

Kojamo asettaa kaikille yhteistyökumppaneilleen korkeat kriteerit, joihin tähdätään tavoitteellisesti. Tärkeimmät kriteerit Kojamolle ovat laatu sekä kustannusarviossa ja aikataulussa pysyminen. Meille on kunnia-asia täyttää asiakkaan kriteerit ja olla aktiivinen, tavoitteisiin pääsevä kumppani.

”SRV on onnistunut hankkeissa todella hyvin. Valmistuneissa hankkeissa lopputulos on ollut suunnitellun mukainen, työnjälki on ollut hyvää ja kaikki kohteet ovat pysyneet aikataulussa. Yksi hanke valmistui jopa pari kuukautta ennen suunniteltua!” Kilpinen kehuu.

Mutta voisiko odotukset olla mahdollista jopa ylittää?

”Joskus on jopa mahdollista ylittää odotukset – esimerkiksi silloin kun tilaajasta, eli meistä, tuntuu sitä, että hanke on ollut erityisen sujuva. Lapinmäentie 10 Helsingin Munkkivuoressa on erinomainen esimerkki sujuvasta hankkeesta. SRV tarjoilee siellä kaiken valmiina: asiakasta pidetään läpi hankkeen tietoisena siitä, missä mennään ja mitä tehdään.”

Jaa sivu

Samankaltaiset artikkelit