Robottibussin koeajo REDIssä

Asuminen

Robottibussin koeajo REDIssä

”Robottibussipysäkki” lukee Suvilahden Living Labin edustalle ilmestyneessä kyltissä. Kolme nuorta neitoa odottelee innokkaana auringon paisteessa kyltin edessä. Tyttöjen hellehatut pyörivät eri suuntiin ja katseet etsivät paljon puhuttua robottibussia. Ilmassa on selkeästi suuren tapahtuman tuntua.

Vihdoin kauempaa kilahtaa kellon ääni, aivan kuten vanhoissa hevoskärryissä. Kellon ääneen liittyy hiljainen suriseva ääni ja hetken kuluttua neljällä pyörällä liikkuva kuutio kaartaa vanhan teollisuusrakennuksen takaa REDIn Living Labin eteen. Siinä se nyt on, tulevaisuuden joukkoliikenneväline ilmielävänä toukokuisessa helteen hellimässä Helsingissä. Pariovet avautuvat kuution vasemmalta puolelta aivan kuten raitiovaunuissa. Bussin sisällä odottava kohtelias nuorimies toivottaa uudet matkustajat tervetulleiksi ja tytöt astuvat sisään kuutioon. Kuution sisustasta tulee mieleen metrovaunu. Pienin tytöistä huudahtaakin spontaanisti: ”juna” ja kiipeää tottuneesti vapana odottavalle penkille. Muut tytöt seuraavat perässä ja robottibussin keulan kaikki kolme istuinta saavat uudet matkustajat.

Ovet sulkeutuvat ja bussi nytkähtää äänettömästi liikkeelle. On aika katsoa ympärille. Bussin etupäässä on kolme istunta, samoin takapäässä. Juuri muuta bussissa ei sitten olekaan, sivuikkunalla olevaa kosketusnäyttöä lukuun ottamatta. Ei rattia eikä muitakaan hallintalaitteita. Ei myöskään kuljettajaa. Robottibussin toimintaa valvova nuorimies kertoo, että bussia voidaan kyllä ohjata manuaalisestikin pelikonsolin ohjainlaitteen näköisellä vempaimella. Mutta normaaliajossa bussi toimii täysin itsenäisesti. Bussi kulkee pysäkiltä toiselle ennalta ohjelmoitua reittiä ja bussin sensorin valvovat ympäristöä mahdollisten esteiden tai yllättävien vaaratilanteiden varalta.

Aiemmin päivällä yllätyksistä oli vastannut Suvilahden kentällä tuulen mukanaan pyörittämä hiekka. Sensorit olivat pitäneet sitä vaarallisena ja bussi oli tehnyt muutaman hätäjarrutuksen. Ei kestänytkään kauaa, kun bussi hiljensi vauhtiaan nopeasti ja pysähtyi. Tytöt katselivat ulos epätietoisen näköisinä, mutta hetken kuluttua matka jatkui taas. Lentävä hiekka oli vaikuttanut taas sensoreihin. Loppumatka sujui rauhallisissa merkeissä ja bussista poistuttiin kierroksen jälkeen Living Labin edustalla.

Nyt oli testiryhmän arvion aika. Kumpi on parempi robottibussi vai tavallinen bussi? Hetken mietinnän jälkeen tuli tuomio: ”molemmat on hyviä, mutta me halutaan mennä uudelleen robottibussin kyytiin.” Ja näin myös tehtiin. Toiselle kierrokselle tytöt lähtivät ihan itse ilman vanhempien valvontaa. Aivan kuten robottibussikin ilman kuljettajaa.

Suvilahteen Ranskasta tuotu robottibussi on kaikkien koeajettavissa vielä muutaman viikon ajan. Bussi on osa SOHJOA -projektia, jossa tutkitaan sähköllä toimivien robottibussien käyttöä vaativissa suomalaisissa sääolosuhteissa. Projektia on vetänyt Metropolia-ammattikorkeakoulu yhteistyössä eri kaupunkien ja yritysten kanssa.

Tänä kesänä suurempi, toisen ranskalaisvalmistajan tekemä robottibussi aloittaa liikennöinnin Kivikon urheilupuiston ja Kehä I:n välillä. Bussin on ostanut Helsingin kaupunki ja sen avulla testataan, ovatko robottibussit vastaus viimeisen kilometrin ongelmaan. Viimeisen kilometrin ongelmalla tarkoitetaan kotioven ja lähimmän joukkoliikennepysäkin välistä etäisyyttä. Jos etäisyys on enemmän kuin kilometri, kaupunkilainen valitsee kulkuvälineekseen helposti oman auton joukkoliikenteen sijasta.