– Asuminen
Rakkaalla lapsella on monta nimeä mutta me toivomme, että REDIn kohdalla katetussa tilassa kulkevan Itäväylän päälle rakentuvalla julkisella puistolla on nimi, jonka kalasatamalaiset tuntevat omakseen.
Kutsuimme siksi Kalasataman asukkaat sekä Kalasataman peruskoulun oppilaat mukaan löytämään puistolle oman nimen. Puisto sai liki 70 nimiehdotusta, joista osuvimmaksi valikoitui nimi Bryga tarkoittaen laivan komentosiltaa.
Kilpailuun tuli toinenkin samanniminen ehdotus mutta kirjoitusasu oli muotoa Bryka. Kirjoitusasun on tarkistanut slangiasiantuntija ja Helsingin kaupungin nimistösuunnittelu ja oikeaksi kirjoitusmuodoksi on todettu Bryga.
Nimeä Bryga puistolle ehdotti Sirkka Martevo ja hänet palkitaan 300 euron lahjakortilla REDI kauppakeskukseen. Kiitos Sirkalle osuvasta nimiehdotuksesta ja paljon onnea.
Itäväylän päälle rakentuva julkinen puisto on oiva tapa tuoda lisää viheralueita kaupunkirakenteeseen ja toivomme, että siellä viihtyvät Kalasataman tornitaloissa asuvien lisäksi myös muut Kalasatamasta kodin löytäneet. Puiston suunnittelusta on vastannut REDIn pääsuunnittelijana Arkkitehtitoimisto Pekka Helin & Co Oy, maisema-arkkitehtitoimisto Maanlumo Oy sekä SITO Oy.
Puistossa ilmentyy saaristomainen tunnelma ja puiston ympäristösuunnittelun lähtökohtana onkin ollut alueella muinoin sijainneet kalliosaaret sekä noin vuosikymmen sitten toimintansa lakkauttanut satama. Saaristoteemaan pohjautuvassa puistossa esiin tulee myös alueen teollinen tausta sekä kalastus.
Tutustu REDIn asuntoihin