– Kaupunkien kehittäjä
Kivenheiton päässä Senaatintorilta sijaitseva Helsingin yliopiston hallintorakennus on kokenut täydellisen muodonmuutoksen mittavassa peruskorjauksessa, eikä tiloja tunnista entisikseen. Myös nimi on vaihtunut, kun ovissa lukee nyt Tiedekulma. Kaupunkilaiset ja opiskelijat ovat ottaneet uudistuneet tilat ahkeraan käyttöön. Tiedekulmassa on järjestetty ensimmäisten kuukausien aikana 235 tapahtumaa ja tapahtumissa on ollut jopa 40 000 kävijää.
”Tavoitteenamme on ollut luoda rento kohtaamispaikka kaupungin kiinnostavimmille keskusteluille, joiden sisältö kumpuaa tuoreesta tiedosta. Tiedekulma on myös yliopiston olohuone, josta on helppo aloittaa tutustuminen Helsingin yliopistoon. Iloksemme olemme huomanneet, että ihmiset ovat löytäneet Tiedekulman ja ottaneet sen omakseen. Täällä on päivittäin kova vilske. Ihmiset piipahtavat kahvilla, käyvät opiskelemassa tai tekemässä töitä,” Helsingin yliopiston markkinointipäällikkö Tanja Paananen kertoo.
Porthanian ja Helsingin yliopiston päärakennuksen naapurina, Yliopistonkadun ja Fabianinkadun kulmassa sijaitsevan rakennuksen peruskorjaus ja uudistaminen oli mittava hanke, joka toteutettiin Helsingin yliopiston, JKMM Arkkitehtien ja SRV:n allianssiprojektina. Peruskorjauksen yhteydessä pääsisäänkäynti siirrettiin Porthanian aukiota vastapäätä, julkisivua avattiin katutasolta, ikkuna-aukotuksia muutettiin ja rakennuksen sisäpiha katettiin. Tiedekulman katutasoon rakennettiin Stage, joka yhdistää erilaiset tilat ja toiminnot ja joka toimii Tiedekulman sydämenä.
Tiedekulmasta löytyy monitoimityötilojen lisäksi kahvila ja Helsinki Think Companyn tilat sekä tulevaisuudessa myös kirjakauppa. Kellarikerroksissa pääsee puolestaan hikoilemaan. Sieltä löytyvät Unisport Kluuvin liikuntatilat, joita käyttää päivittäin 1 000 ihmistä.
”Olemme saaneet valtavasti positiivista palautetta upeista tiloista, hyvästä ohjelmasta ja lämminhenkisistä hosteista, jotka ovat alusta alkaen olleet yksi Tiedekulman menestymisen takeita. Jatkamme hyvillä mielin eteenpäin ja toivotamme kaikki tervetulleiksi piipahtamaan meillä Tiedekulmassa,” Paananen toteaa.
Lue lisää