– Kaupunkien kehittäjä
Meidän kaupunki -nuorisopaneelin kautta nuoret pääsevät kehittämään kaupungeista parempia paikkoja asua ja elää. Tammikuussa 2020 aloittaneen paneelin puheenjohtajana toimii Girls Takeover -päivässä toimitusjohtaja Saku Sipolan paikan vallannut 16-vuotias Anna Mäkilä.
YK:n kansainvälisenä tyttöjen päivänä 11. lokakuuta lastenoikeusjärjestö Plan Internationalin järjestämässä tempauksessa tytöt astuivat johtajien kenkiin. Vallattaviksi tahoiksi valikoitui yrityksiä ja organisaatioita, joiden toimilla on vaikutusta ilmastonmuutoksen hillintään. Päivän tavoitteena oli kiinnittää maailman huomio tyttöjen oikeuksiin ja nostaa esiin erityisesti ilmastonmuutoksen vaikutuksia kehittyvien maiden tyttöihin.
”Kaupunkien kehittäjänä ja rakentaja meillä on merkittävä rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa. Haluamme omalla esimerkillämme myös parantaa tyttöjen ja naisten asemaa sekä rohkaista heitä hakeutumaan rakennusalalle”, sanoo paikkansa vallattavaksi antanut Saku Sipola.
Tarmoa täynnä oleva uusi toimitusjohtajamme saapui valtauspäivänä aamukahvitilaisuuteen pääkonttorillemme Derbyyn, jossa häntä odotti joukko asiantuntijoitamme. Viesti oli painava: Anna Mäkilä haastoi meidät pohtimaan, miten voimme yrityksenä ja yksityishenkilöinä vaikuttaa tyttöjen oikeuksien kehittämiseen sekä ilmastonmuutoksen hillintään.
”Rakennusalalla tehdään jo toki paljon ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, mutta se ei riitä. Tulevaisuudessa rakentamisen on oltava kestävämpää, on otettava huomioon siitä aiheutuvat päästöt, materiaalien ympäristövaikutukset ja hiilijalanjälki”, sanoo Mäkilä.
Seuraavaksi Mäkilä suuntasi Helsingin Jätkäsaaren Wood Cityyn yhdessä SRV:n hankekehitysjohtaja Timo Niemisen ja Saku Sipolan kanssa. Paikan päällä olivat vastassa Stora Enson Wood Products -divisioonan johtaja Jari Suominen, Helsingin kaupungin projektinjohtaja Outi Säntti ja SRV:n projektijohtaja Antti Aaltonen. Suomalaisen puurakentamisen kansainvälisesti kiinnostavana lippulaivana Wood City oli oiva paikka pureutua kestäviin kaupunkeihin ja puurakentamiseen. Yhtenä teemana keskustelussa oli myös naisten houkutteleminen rakennusalalle. Mäkilä nosti esiin naisten uraesimerkkien ja roolimallien tärkeyden.
”Näyttäkää, miltä työ näyttää käytännössä. Käykää puhumassa nuorille kouluissa. Ja tämä pitää tehdä tarpeeksi aikaisessa vaiheessa. Yliopistossa on jo liian myöhäistä saada nuoret mukaan – uravalinnat on siinä vaiheessa jo tehty”, korostaa Mäkilä.
Antoisten keskustelujen ja lounaan päätteeksi matka jatkui kohti viimeistä etappia eli Kalasataman torneja ja Majakkaa, jossa nuorisopaneelin viimeiset yksityiskohdat hiottiin kuntoon. Valtauspäivä huipentui Majakan 33. kerroksen kattoterassille mykistävien maisemien äärelle.
”Päivä oli todella antoisa ja hienosti suunniteltu! Minua aidosti kuunneltiin, ja SRV:läiset olivat kiinnostuneita pohtimaan keinoja, joilla ilmastonmuutokseen ja tyttöjen oikeuksiin voidaan vaikuttaa. SRV:stä välittyi kuva yrityksenä, jossa vastuullisuusasiat otetaan tosissaan, asioihin perehdytään ja jossa on kiva olla töissä”, kehuu Mäkilä.
Girls Takeover -päivän yhteydessä lanseerasimme nuorisopaneelin, johon haimme 15–19-vuotiaita pääkaupunkiseudulla, Turussa tai Tampereella asuvia nuoria antamaan näkemyksiä ja mielipiteitä SRV:n suunnittelupöydällä olevien rakennushankkeiden kehittämiseen. Kaupunkien kehitys on jo nyt tiivistä dialogia eri sidosryhmien kanssa, ja nuorisopaneeli syventää tätä vuoropuhelua yhden merkittävän sidosryhmän, tulevaisuuden kaupunkilaisten, kanssa. Nuorisopaneeli tulee toimimaan tiiviissä yhteistyössä SRV:n hankekehityksen kanssa – nyt suunnittelupöydällä olevat hankkeet näkyvät kaupunkikuvassa vasta vuosien tai kymmenien vuosien päästä.
Tammikuussa pidettiin nuorisopaneelin kick off -tilaisuus. Paneeli kokoontuu neljännesvuosittain, ja sen jäsenet valitaan vuodeksi kerrallaan.
”Odotan innolla tulevaa vuotta ja uskon, että me saadaan nuorisopaneelissa tosi paljon hyvää ja konkreettisia tekoja aikaan. Yhdessä kaupunkien kehittämisestä on varmasti hyötyä niin SRV:lle kuin kaikille meille nuorisopaneelin jäsenillekin”, päättää Mäkilä.