– Asuminen
Kanakoppi vai tilaihme? Uudisasunnoissa neliöt ovat tehokäytössä, mikä jakaa mielipiteitä. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2010 aloitettujen asuntojen keskipinta-ala oli 91,9 neliötä, mutta vuonna 2016 lukema oli enää 63,1 neliötä. Asuntokoon pienentyessä suunnittelun merkitys kasvaa.
Kun kyseessä ovat kalliit asuinneliöt, ei kannata rakentaa tai ostaa yhtään ylimääräistä. Uudisasuntojen suunnittelussa on hyödynnetty ratkaisuja, jotka maksimoivat tilantunnun ja viihtyisyyden. On hyvä pitää mielessä, ettei neliöitä tarvita neliöiden vuoksi, vaan tilojen toiminnallisuus ratkaisee. Fiksusti suunnitelluissa neliöissä riittää vähempikin.
Asuntojen neliöhintoja verrataan ahkerasti, mutta harvempi tulee asuntokaupoilla miettineeksi huoneiston tilavuutta. Huonekorkeuden yleinen standardi on 240–250 cm, mutta uudistuotannossa 260 cm alkaa olla hyvin yleinen korkeus. Eikä kolme metriäkään ole enää poikkeuksellinen.
Huonekorkeutta on perinteisesti pidetty vanhempien arvoasuntojen hyveenä, mutta se yleistyy myös uudisrakentamisessa. Esimerkiksi Kalasataman asuintornien huonekorkeus on tavanomaista korkeampi, ja se on hyödynnetty tehokkaasti säilytystiloja suunniteltaessa.
Kun tila on korkeampi, akustiikka muuttuu. Ääntä imevien pehmeämpien materiaalien tarve kasvaa, jotta vältytään ikävältä kaiulta. Sisustussuunnittelijat tiedustelevat huonekorkeutta siksikin, että se vaikuttaa kalusteiden korkeuteen. Korkeaan tilaan ei kannata sijoittaa matalia kalusteita.
Sitä ei tule heti ajatelleeksi, mutta perinteinen kääntyvä ovi on varsinainen tila-ahmatti. Yksi ovi vie 1–3 neliömetriä tilaa muulta asumiselta, kun kääntösäde täytyy pitää vapaana. Lohjalla toimiva Aulis Lundell Oy on kehittänyt seinärakenteen sisään liukuvan Liune-välioven, joka vapauttaa seinäntaustan.
– Liune-väliovi syntyi 11 vuotta sitten tarpeesta luoda lisätilaa uudiskohteisiin, joissa kylpyhuoneiden esteettömyysmääräykset veivät tilaa makuu- ja olohuoneista, kuvailee Aulis Lundell Oy:n toimitusjohtaja Leena Lundell.
Hän arvioi, että kolmen vuoden päästä joka toinen asuntoihin asennettava väliovi on seinän sisään liukuva väliovi.
– Tilankäyttöä on uskallettava ja osattava ajatella uudella tavalla. Liunen kaltaiset ratkaisut lisäävät suunnittelijoiden mahdollisuuksia tuottaa viihtyisämpiä koteja asukkaille, Lundell kuvailee.
Esimerkiksi Kalasataman ensimmäiseen tornitaloon Majakkaan on asennettu 654 Liune-väliovea, jotta asuinneliöistä saadaan kaikki tehot irti.
Vanhemmissa asunnoissa neliöitä syövät käytävät ja seinin erotellut keittiö ja olohuone. Silloin isommassakin kodissa syntyy helposti tunne siitä, että seinät ovat lähellä. Nykyasunnoissa on avarampaa sisääntulosta alkaen, sillä yhteiset tilat ovat sanojensa mukaisesti yhtenäistä tilaa. Olohuoneessa ja keittiössä hengitetään yhteistä ilmaa, eikä huoneista toiseen siirtymisille tarvitse varata neliöitä.
Uudisasuntojen mainoskuvissa näkyy kevyitä vaaleita kalusteita, eikä aivan sattumalta. Ne korostavat tilantuntua ja helpottavat kalustamista. Lisäksi värivalinnolla saa luotua optisesti tilaa. Eikä kaiken tarvitse olla valkoista – tumma väri taitavasti käytettynä luo syvyyttä.
– Jos muuttaa suureksi käyneestä vanhasta omakotitalosta pienempään uudisasuntoon, kannattaa kriittisesti tarkastella, mitä vie mukanaan. Ainakin suuret löhönojatuolit, raskaat kirjahyllyt ja massiiviset sohvat kannattaa jättää kuormasta, neuvoo Koivu Sisustus Oy:n Juha Merikallio.
Kun neliöt sijoitetaan yhteisiin tiloihin, makuuhuoneet kutistuvat väistämättä. Jos makuuhuoneeseen valitaan seinän sisään liukuva väliovi, vapautuu jo useampi kuutiometri seinä- ja lattia-pinta-alaa järkevämpään käyttöön. Yleensä lastenhuoneeksi tai työ- ja vierashuonekäyttöön varustettu kakkosmakuuhuone on kodin ahtain paikka, mutta on olemassa yksi merkittävä jippo lattiapinta-alan kasvattamiseksi.
– Suomessa ei ole pitkään aikaan aktiivisesti tarjottu kaappisänkyjä, mutta nyt sellainen on näytillä kauppakeskus REDIn myymälässämme. Ulkomailla kaappisängyt ovat yleisiä, ja niitä näkyy hotelleissakin. Meillä on mallistossa yhden hengen vuode, 140cm parisänky sekä lastenhuoneeseen sopiva kerroskaappisänky, Merikallio kertoo.
Jos ensimmäinen mielikuva kaappisängystä on päiväkodin oranssi punkka 1970-luvulta, kannattaa päivittää tietonsa. Merikallion esittelemä kerrossänky ja yhden hengen vuode taittuvat seinälle lyhyeltä sivulta, ja muodostavat vaatekaappiin integroituna tyylikkään – ja vähän tilaa vievän – elementin. Parisänky taittuu seinälle pitkältä sivulta, ja elementti toimiikin näppärästi hyllynä tai tilanjakajana pystyyn nostettuna.
– Kaappisänky säästää pari neliötä, mikä on kymmenen neliön huoneessa merkittävä tilansäästö. Sängyn alle ei myöskään kerry turhaa tavaraa ja villakoiria, Merikallio kehuu.
Hyödynnä taloyhtiön yhteiset tilat. Taloyhtiöiden kerho- ja juhlatilat ovat yleensä vajaakäytöllä, mutta Helsingin REDIn Majakka on poikkeus. Kun tilat eivät ole vanhojen kalusteiden kaatopaikka vaan siistit, toimivat ja edustavat, on niissä ilo järjestää isommatkin kalaasit.
Jos uudessa asunnossasi on viherhuone, käytä sitä viherhuoneena. Valitse kalusteiksi riippuhyllyjä ja kevyitä kalusteita, jotta valo pääsee kulkemaan asunnon puolelle asti. Valo ja vihreys luovat viihtyisyyttä. Jos kalustat viherhuoneen olohuoneen jatkeeksi, käy helposti niin etteivät muutamat lisäneliöt tuokaan kokonaisuuteen kaivattua lisäarvoa.
Tutustu kohteisiimme