– Kaupunkien kehittäjä
Leppävaaran koulun oppilaat koristelivat Espoon Leppävaaraan rakennettavan koulukeskus Monikon työmaa-aidat näyttävin maalauksin keskiviikkona 29. toukokuuta.
Aamun sateiden väistyessä lukukauden viimeiselle viikolle suunniteltu ohjelmanumero päästiin toteuttamaan, ja Monikon Lintuvaarantien puoleinen noin 120 metriä pitkä työmaa-aita täyttyi upeista tulevan koulun oppimisympäristöjä kuvaavista teoksista. Nyt ohikulkijoita ilahduttavat Leppävaaran koulun seitsemäsluokkalaisten maalaamat kuvat urheiluvälineistä, soittimista, kirjaimista, numeroista ja työkaluista. Mahtuupa mukaan MM-kisahuuman jälkeisissä tunnelmissa pari Mörköäkin.
Taideprojektiin osallistui neljä eri luokkaa ja noin 70 oppilasta. Teokset oli suunniteltu huolella etukäteen kuvataiteen tunnilla. Aluksi oppilaat hahmottelivat taideteostensa ääriviivat työmaa-aitaan hiilellä, minkä jälkeen ääriviivat vahvistettiin tummanharmaalla maalilla. Lopuksi taideteokset maalattiin hehkumaan eri väreillä.
Leppävaaran koulun rehtori Kirsti Kupiainen on tyytyväinen maalausprojektiin.
– Työmaa-aitojen maalaus on hieno projekti monessakin mielessä. Yhdessä maalaaminen lisää yhteisöllisyyttä, ja on ainutlaatuista, että oppilaat pääsevät taiteilemaan taideteoksensa näin näkyvälle paikalle. Tänä päivänä on erittäin tärkeää ottaa oppilaat mukaan asioiden valmisteluun, ja työmaa-aitojen maalaus on hieno tapa osallistaa heidät uuden koulukeskuksen rakentamiseen. Lisäksi oppilaat pääsevät harjoittamaan taitojaan erilaisessa ja aidossa oppimisympäristössä, Kirsti Kupiainen iloitsee.
Tapahtuma sai alkunsa SRV:n ja Espoon Tilapalvelut-liikelaitoksen innoituksesta osallistaa Monikon tulevia oppilaita ja päiväkodin lapsia koulukeskuksen rakentamiseen ja elävöittää työmaaympäristöä luomalla ohikulkijoille iloinen taide-elämys.
– Maalaukset piristävät työmaan ympäristöä koulukeskuksen rakentamisen ajan. Tämä on ollut meillekin hauska ja virkistävä projekti sekä mukavaa vastapainoa työmaa-arjelle, SRV:n työmaapäällikkö Mikael Lähteenmäki sanoo.
Boställsskolanin oppilaat sekä Boställs daghemin, Bergans daghemin ja Lintumetsän päiväkodin lapset ovat maalanneet aiemmin toukokuussa oman osuutensa työmaa-aidoista. Veräjäpellonkoulun oppilaat maalavat osuutensa elokuussa.
Monikkoon toteutetaan uudentyyppinen suomen- ja ruotsinkielisten koulujen ja varhaiskasvatuksen tiloja yhdistävä koulukeskus, joka tarjoaa turvalliset, terveelliset ja toimivat tilat lähes 1300 lapselle. Uusi koulukeskus valmistuu arviolta toukokuussa 2021. Oppilaat aloittavat koulunkäynnin uusissa tiloissa elokuussa 2021 uuden lukuvuoden käynnistyessä.
Tutustu koulukeskus Monikkoon
2819 Monikon koulukeskus
SRV toteuttaa Monikon koulukeskuksen Espoon Leppävaaraan. Monikkoon toteutetaan uudentyyppinen suomen- ja ruotsinkielisten koulujen ja varhaiskasvatuksen tiloja yhdistävä koulukeskus, joka tarjoaa turvalliset, terveelliset ja toimivat tilat lähes 1300 lapselle.