– Asuminen
Helsingin Kalasatama kehittyy vauhdilla itäiseen kantakaupunkiin meren äärelle. Kalasatama on yksi suurimmista Helsinkiin rakennettavista uusista alueista. Entinen satama- ja teollisuusalue on jo muuttunut yli 7 000 ihmisen ja tuhansien uusien työpaikkojen kaupunginosaksi. Tämä on kuitenkin vasta alkua. Tänne kantakaupungin itäosaan rakennetaan koti kaikkiaan yli 25 000 asukkaalle sekä alueelle tulee yli 10 000 uutta työpaikkaa.
Metroaseman ympäristöstä on jo tullut merkittävä työpaikkojen ja palveluiden alue. Kulttuuria löytyy viereistä Suvilahdesta ja Tukkutorin yhteyteen Teurastamolle on kehittynyt ruoka- ja tapahtumakeskittymä. Kalasatama erottuu edukseen aidosti elävänä kaupunginosana. Täällä lähellä on kaikki kaupunkielämään liittyvä: koti, palvelut, työ ja vapaa-aika.
Tänä vuonna Kalasataman asuntorakentaminen keskittyy Sompasaareen, REDIin, Verkkosaaren eteläosaan ja Työpajanpihan alueelle. Kaikkiaan Kalasatamaan valmistuu noin 1400 uutta asuntoa ja alueella aloitetaan noin 500 uudisasunnon rakentaminen.
Alueen infrarakentaminen jatkuu kiivaana. Sompasaaren eteläosan katu- ja rantarakentaminen, Loviseholminpuiston rakentaminen sekä Vilhonvuorenkadun rakentaminen jatkuvat tänä vuonna. Myös Englantilaisaukion pohjoisosa rakennetaan vuonna 2021.
Alueen uusien asukkaiden palveluista huolehditaan ja Kalasataman koulun toinen vaihe on otettu käyttöön. Oppilaita koulussa on nyt noin 300, enimmillään kouluun tulee 770 oppilasta. Kalasataman toinen koulu on suunnitteilla Hermanninrantaan. Verkkosaaren päiväkodin rakentaminen alkaa kesällä ja päiväkoti otetaan käyttöön 2023. Tämä päiväkoti on suunniteltu noin 330 lapselle. Sompasaaren päiväkodin rakentaminen alkaa puolestaan vuonna 2022 ja se otetaan käyttöön 2023. Täällä on tilat noin 210 lapselle.
Kalasatama tunnetaan myös Helsingin tapahtumakeskuksena ja kulttuuritapahtumien painopiste halutaan jatkossa keskittää nimenomaan Kalasatamaan ja erityisesti Suvilahteen. Helsinki haluaa tukea omaleimaisen ja paikallisen kulttuurin syntymistä sekä tapahtumien synnyn edellytyksiä. Monien festivaalien tapahtumapaikkaa, Suvilahden aluetta halutaan laajentaa entisestään ympärivuotiseksi kulttuuri- ja tapahtuma-alueeksi. Festivaalien lisäksi Helsingin tavoite on, että Suvilahdessa voidaan tulevaisuudessa järjestää monipuolisesti myös muun muassa pienempiä kulttuuritapahtumia, koko perheen tapahtumia sekä liikkumis- ja harrastetapahtumia.
Tämän mahdollistamiseksi alueelle on suunniteltu uutta tapahtumakeskusta, Suvilahti Event Hubia. Tapahtumakorttelin rakentamisen pohjaksi järjestettiin arkkitehtikilpailu, jonka voittajaksi valittiin vuoden alussa Cederqvist & Jäntti Arkkitehdit Oy:n ehdotus ”CONTIKI”.
Alueen asemakaavan laatiminen on jo käynnissä ja tarkoituksena on, että kaupunginvaltuusto päättää asemakaavasta alkuvuonna 2022. Rakentaminen käynnistyy arviolta syksyllä 2022 tai vuoden 2023 alkupuolella. Tämä on upea uutinen Kalasatamalle ja koko pääkaupunkiseudulle!