– Kaupunkien kehittäjä
SRV:llä on parhaillaan käynnissä useita mittavia kouluhankkeita. Näin koulujen kesälomien kynnyksellä onkin hyvä hetki kurkata, mitä työmaille kuuluu ja minkälaisia tulevaisuuden koulutiloja nyt rakennetaan.
Suomalais-venäläinen koulu, Helsinki
SRV toteuttaa Suomalais-venäläisen koulun uudet tilat Helsingin Maununnevalle. Moderni monitilakoulu on valmistuessaan yksi Suomen suurimmista puukouluista. Kaksikerroksinen koulurakennus rakennetaan ristiinliimatusta massiivipuulevystä (CLT) ja liimapuurakenteista, jotka jäävät arkkitehtuurissa paljolti näkyviin.
Hanke käynnistyi heinäkuussa 2019. Kuluvan kesän aikana työt ovat edenneet vauhdikkaasti. ”Koulurakennuksen puuelementtiasennukset on saatu valmiiksi ja rakennus vesitiiviiksi, jonka myötä työmaata suojannut sääsuoja voitiin purkaa kesällä. Nyt sisäpuolella tehdään väliseinätöitä, maalausta ja laatoitusta, sekä talotekniikan asennuksia. Syksyn aikana jatketaan myös puuelementtiasennuksia piharakennuksien ja katosten parissa”, kertoo Suomalais-venäläisen koulun projektipäällikkö Reima Liikamaa.
Uusi koulurakennus tarjoaa valmistuessaan monimuotoista oppimista tukevan, modernin ja laadukkaan oppimisympäristön noin 700 oppilaalle. Tilat koostuvat yhteisöllisistä, avarista torialueista sekä suljetummista pienryhmä- ja aineopetustiloista. Koulurakennuksen avoimuus, luonnolliset materiaalit ja helppo tilallinen hahmotettavuus toimivat kehyksenä turvalliselle arjelle. Koulun oppilaat aloittavat koulunkäynnin uusissa tiloissa elokuussa 2021.
Lue lisää: https://www.srv.fi/tyomaat/2838-suomalais-venalainen-koulu/
Monikon koulukeskus, Espoo
Espoon Leppävaaraan rakentuu parhaillaan kolmikerroksinen Monikon koulukeskus, johon tulee tilat suomenkieliselle päiväkodille, alakoululle ja yläkoululle sekä ruotsinkieliselle päiväkodille ja alakoululle. Uusi koulu yhdistää uutta ja vanhaa, kun suojeltu vuonna 1939 valmistunut koulun vanhin osa peruskorjataan ja sen yhteyteen rakennetaan uudisrakennus. Uusi koulu valmistuu arviolta toukokuussa 2021 ja tulee tarjoamaan tilat yhteensä 1300 lapselle.
Koulukeskuksen rakentaminen käynnistyi maaliskuussa 2019. ”Tällä hetkellä työmaalla edistetään rinnakkain pihatöitä ja sisävaiheen töitä. Kesän aikana on asennettu rakennuksen julkisivun näyttäviä puuverhouksia. Pihalla on päästy asentamaan puisia piharakennuksia”, kertoo Monikon koulukeskuksen työmaapäällikkö Mikael Lähteenmäki.
Tavoitteena on toteuttaa energiatehokas rakennus, mihin pyritään arkkitehtonisin ratkaisuin, muuntojoustavuudella, hyvällä lämmöneristävyydellä ja tiiveydellä, ilmanvaihdon energiatehokkuudella sekä suunnittelemalla kiinteistö helposti huollettavaksi ja ylläpidettäväksi.
”Rakennuksen katolla asennetaan parhaillaan aurinkopaneeleita, ja keväällä saatiin maalämpöputkien asennukset tehtyä”, Lähteenmäki kertoo.
Lue lisää: https://www.srv.fi/tyomaat/2819-monikon-koulukeskus/
Jokirinteen oppimiskeskus, Kirkkonummi
Kirkkonummelle valmistui uusi kolmikerroksinen oppimiskeskus, johon toteutetaan koulu, päiväkoti ja vapaa-ajan tiloja. Koulun rakentaminen käynnistyi syksyllä 2018 ja koulu valmistui kuluvan vuoden vaihteessa. Kouluun tuli tilat yhteensä 1100 1.–9. luokan oppilaalle ja 240 päiväkotilapselle. Suunnittelussa on otettu huomioon tilojen monimuotoisuus ja taipuminen erilaisiin toimintoihin. Oppimiskeskus jakautuu toiminnallisiin kokonaisuuksiin, moduuleihin, joiden sisällä on mahdollisuus siirtoseinin muunnella tiloja ilman rakenteellisia muutoksia.
Oppimiskeskukseen toteutetaan myös liikuntahalli katsomoineen, mikä mahdollistaa muun muassa kansallisen tason salibandy- ja käsipallo-otteluiden pelaamisen.
Jokirinteen oppimiskeskus on SRV:n ensimmäinen elinkaarimallilla toteutettu kouluhanke. Rakennuksen valmistumisen jälkeen SRV tulee vastaamaan elinkaarivastuun ajan rakennuksen ylläpidosta, siivouksesta, ulkoalueista sekä kiinteistön manageroinnista seuraavien kymmenen vuoden ajan.
Lue lisää: https://www.srv.fi/tyomaat/jokirinteen_oppimiskeskus/