Kerrostalossa on kaikki valmista

Asuminen

Kerrostalossa on kaikki valmista

Raskaan työviikon jälkeen pärähtävät ruohonleikkurit käyntiin monen omakotitalon pihalla, toinen työrupeama on alkamassa omassa kodissa. Ruohonleikkaus, kukkapenkkien kitkeminen, rännien puhdistus, aidan korjaus, polttopuiden pinoamien… mitä milloinkin, mutta aina jotain. Osalle tämä tekeminen on se omakotiasumisen suola, on aina jotain puuhaa pihalla tai talossa. Osalle meistä se on kirous. Aina täytyy korjata, kunnostaa ja huolehtia, eikä tekemässä ole ketään muuta kuin minä itse.

Jossain kohdassa monelle syntyy ajatus, että enää ei jaksaisi hoitaa omakotitaloa tai pihamaata, mutta ajatus muutosta helpompaan kerrostaloon askarruttaa. Entä jos en saakaan aikaani kulumaan, tai mihin laitan kaikki tavarani. Entäs autotalli tai pihavaja?  Lähdetäänpä miettimään.

Mihin kaikki rakkaat tavarat?

Fysiikan kirjoittamattomien lakien mukaan tyhjä tila täytyy ennemmin tai myöhemmin tavarasta. Ainakin omakotitalossa, jossa on asuttu pitkään. Miksi heittäisi hyvää tavaraa pois, kun sen voi viedä kellariin, ullakolle tai pihavarastoon. Ja sinne ne yleensä jäävät. Käyttämättä ja unohduksiin. Jopa vuosikymmeniksi. Hyvää tässä on se, että moni säilötty tavara on edelleen hyvää ja käyttökelpoista, kunhan niille vain löytyisi uusi käyttäjä, sellainen, joka nyt tarvitsisi niitä. Onneksi netin sosiaalinen media on täynnä kierrätyspalstoja, joissa oma turha tavara löytää nopeasti kiitollisen uuden omistajan. Ja ainahan voi ottaa yhteyttä kierrätyskeskuksiin, joissa vanha tavara saa myös helposti uuden elämän. Tässä voittavat kaikki, itselle tulee hyvä mieli ja varastoinnin taakka helpottuu, ja itselle hyödyttömästä tulee jollekin toiselle hyödyllistä ja tärkeää.

Muistaa kannattaa myös, että kerrostaloasunnoissa on aina asuntovarastot, johon voi viedä tavaraa varastoon. Kaikesta ylimääräisestä ei siis tarvitse luopua.

Mitä oman pihan tilalle?

Viherhuone, parveke ja yhteispiha. Kaikissa näissä on se kiva puoli, että nurmikkoa ei tarvitse leikata eikä lunta luoda. Uudiskohteissa oleva parveke tai viherhuone ei ole enää pitkä ja kapea eikä betoninen, vaan aidosti viihtyisä avara tila, jonka voi sisustaa helposti mieleisekseen. Nykyaikaisesta parvekkeesta saa helposti toisen olohuoneen, kasvien kodin tai viihtyisän oleskelupaikan raittiissa ulkoilmassa. Puuhasteltavaa riittää siis jatkossakin, mutta vain silloin kun itse haluaa.

Miten elän pienemmissä neliöissä?

Modernissa kerrostaloasunnossa turhien neliöiden määrä on pyritty minimoimaan. Asunnoissa on mahdollisimman paljon asuintilaa ja mahdollisimman vähän esimerkiksi käytävätilaa. Säilytystilaa on pyritty saamaan riittävästi ja usein uudiskohteissa saunan tilalle voi valita vaatehuoneen, jos niin haluaa. Tilaa voidaan säästää myös käyttämällä liukuovia perinteisten ovien sijaan. Tilaa kannattaa myös hyödyntää parhaalla mahdollisella tavalla. Suurta kulmasohvaa ei välttämättä kannata raahata pienempään olohuoneeseen, vaan asunto kannattaa kalustaa uusien tilojen ehdolla. Uudet huonekalut uusissa tiloissa voivat olla loistava ratkaisu.

Mihin auto?

Omakotitaloasukille oma auto ja usein toinenkin ovat usein olleet välttämättömiä, joten autoa on totuttu käyttämään. Uudet kerrostaloasunnot rakentuvat yleensä niin hyvien julkisten kulkuyhteyksien äärelle, että ainakin toisesta autosta kannattaa luopua jo ihan kustannussyistä. Mutta onhan oma auto mukava tapa liikkua. Useimmissa uudiskohteissa autojen paikoitus on järjestetty mukavasti autohalleihin, joista on mukava startata myös talvipakkasella.

Sopiiko kerrostaloasuminen minulle?

Eri asumismuotojen vertaaminen toisiinsa on hankalaa, silla jokaisessa on omat hyvät ja huonot puolet. Kerrostaloasuminen on varmasti helpoin ja huolettomin tapa asua, ja kerrostalojen keskeiset sijainnit ovat niiden suurimpia houkuttimia, mutta jollekin toiselle oma piha on niin tärkeä, että sen eteen halutaan nähdä vaivaa. Toki kerrostaloissakin on piha, mutta nämä pihat ovat ehkä piirun verran yhteisöllisempia, mikä ei välttämättä ole ollenkaan huono juttu. Tilojen suhteen voidaan todeta, että kyseessä on järjestelyasia. Kaikki tarpeellinen saadaan mahtumaan, jos vain suunnitellaan kunnolla. Valinta on vaikea, ja se jää aina sinulle.

 

Share page

Myynnissä Helsingin Kokardi

Myynnissä Helsingin Kokardi

Pasilan Kokardin kodit ja huikaiseva kattoterassi rakentuvat aivan Kauppakeskus Triplan kupeeseen.

Tutustu Kokardiin
Muuttovalmis Vantaan Aarni

Muuttovalmis Vantaan Aarni

Muuttovalmiita uudisasuntoja vehreässä Louhelassa Haltiantiellä

Muuttovalmis Vantaan Aarni
Muuttovalmis Tikkurilan Kolmas

Muuttovalmis Tikkurilan Kolmas

Asunto Oy Vantaan Tikkurilan Kolmannen muuttovalmiit kodit ihastuttavat. Tikkurilan Kolmas sijaitsee aivan Tikkurilan ytimessä. Tutustu ja sovi aika näytölle!

Read more
Myynnissä Tampereen Kannen Opaali

Myynnissä Tampereen Kannen Opaali

Asunto Oy Tampereen Kannen Opaali on Tampereen Kannelle toisena rakennettu moderni 16 kerroksinen tornitalo, johon valmistui 148 asuinhuoneistoa.

Read more
Myynnissä autohallipaikkoja Toppilansalmessa Oulussa

Myynnissä autohallipaikkoja Toppilansalmessa Oulussa

Asunto Oy Oulun Satamarannan Jahdissa on vielä myynnissä autahallipaikkoja. Ota yhteyttä ja kysy lisää.

Read more

Samankaltaiset artikkelit