– Asuminen
”Aleksintorin uudistaminen on hieno tilaisuus rakennuttaa uusia asuntoja aivan Keravan ydinkeskustaan kävelykadun varrelle. Uskomme asukkaiden viihtyvän hyvin näissä asunnoissa, kun myös päivittäiset palvelut tulevat saman katon alle”, Eteran reaalisijoitusjohtaja Jukka Reijonen sanoo.
Entisen Aleksintorin purkutyöt käynnistyivät lokakuussa 2016, ja korttelin varsinainen rakentaminen alkoi helmikuussa 2017. Joulukuun 2016 lopussa SRV myi Aleksintorin korttelin uudiskohteen Keskinäiselle Eläkevakuutusyhtiölle Eteralle.
Korttelin sydämeen, kauppakeskus Karuselliin tulee vuokrattavia liiketiloja noin 5 500 m², josta yli 60 prosenttia on jo vuokrattu. Päävuokralaiseksi tulee Ruokakesko K-Supermarket-myymälällään. Karusellin päälle rakennettavaan kerrostaloon tulee yhteensä 140 asuntoa, ja sen piha-alueet sijaitsevat kauppakeskuksen päällä olevalla pihakannella. Kauppakeskus Karuselli valmistuu loppuvuodesta 2018, ja asunnot vuodenvaihteessa 2018-2019.
”Entisen Aleksintorin alueen elävöittäminen keravalaisten käyttöön on loistava esimerkki SRV:n roolista kaupunkikeskustojen kehittäjänä ja rakentajana. Korttelissa yhdistyvät erinomaisesti asuminen ja kaupan palvelut sekä loistava sijainti Keravan ydinkeskustassa. Juuri tällaista modernia asumisen ja palveluiden kokonaisuutta Keravan keskusta on kaivannut”, SRV:n asiakkuusjohtaja Toni Kankare kertoo.
Osana Keravan keskustan perusteellista uudistamista SRV rakentaa kauppakeskuksen viereen neljä muuta asuinkerrostaloa vuoteen 2022 mennessä. Lisäksi SRV on aloittanut Ornon kortteliin, entisen maustetukun tilalle, viiden asuinkerrostalon ja yhteisen pysäköintilaitoksen rakentamisen.
Ota yhteyttä
Asuntomyynti, pääkaupunkiseutu
Derby Business Park, Tarvonsalmenkatu 15, 02600 Espoo
asuntomyynti@srv.fi0800 122 200 (maksuton)Lue lisää