Kansainvälistä moniosaamista työmailla

Kaupunkien kehittäjä

Kansainvälistä moniosaamista työmailla

Vuonna 2017 SRV:llä oli yhteensä 90 työmaata, joilla työskenteli yhteensä 4 857 urakoitsijaa. Henkilöitä työmailla oli kirjoilla 33 954, joista 75,1 prosenttia suomalaisia ja 24,9 prosenttia ulkomaalaisia. Suomen jälkeen yleisimmät kansalaisuudet työmailla olivat Viro, Puola, Latvia ja Venäjä, yhteensä kansalaisuuksia oli työmailla yli 100.

SRV:n työmailla työskentelevistä 24,9 prosenttia on ulkomaalaisia työntekijöitä. Heistä suurin osa on töissä aliurakoitsijoilla. Yksi yrityksistä on puolalainen rakennusaputöitä tarjoava Real Construct, joka on tehnyt yhteistyötä SRV:n kanssa jo 10 vuoden ajan muun muassa Biomedicumin, Helsingin kaupunginteatterin sekä Aalto-yliopiston uuden kampusrakennuksen työmaalla.

”Projektista riippuen keräämme kokoon porukan, joka pystyy tekemään mahdollisimman monipuolisesti erilaisia rakennustöitä. Esimerkiksi muurarin tulee pystyä tekemään ammattitaitoisesti myös tasoitusta ja raudoitusta. Kun henkilö lähtee ulkomaille töihin, hän on siellä pari kuukautta kerrallaan”, Real Constructin Suomen aluejohtaja Andrzej Daszynski kertoo.

Yritys on saanut hyvää palautetta erityisesti turvallisuusasioiden hyvästä huomioimisesta. ”Työmiesten turvallisuus on kyllä yksi pääasioista, sillä kukaan ei halua loukkaantua. Kotitoimistolla Krakovassakin työturvallisuusasiat ovat esillä joka päivä. On tärkeää, että työmiehet ymmärtävät kaikki turvaohjeet käytännössä. Huomautamme heti, jos näemme turvallisuusriskin”, Daszynski jatkaa.

Työmaalle tultaessa jokainen Real Constructin työntekijä perehdytetään porukan nokkamiehen Maciek Florekin avulla. Hän tulkkaa työmaaperehdytyksen ja työn riskien arvioinnin puolaksi ja samalla varmistaa, että ohjeet on varmasti ymmärretty. Florek itse kommunikoi työ- maalla englanniksi. Varsinaisia kieliongelmia työmailla ei ole syntynyt. ”Aina olemme päässeet yhteisymmärrykseen”, Florek naurahtaa.

SRV:n työmailla kaikkia tulee kohdella yhdenvertaisesti, eikä syrjintää hyväksytä missään muodossa.

”Aina aluksi jokaiselle uudelle työmaalle tultaessa uudet ulkomaalaiset työntekijät joutuvat suurennuslasin alle, ja heidän työnjälkeään arvioidaan tarkasti. Uskottavuus ja oma paikka lunastetaan kuitenkin hyvän työn kautta. Tämä voi viedä muutaman kuukauden, mutta sitten yhteistyö sujuu mukavasti”, Florek kertoo.

“Oma paikka työmaalla lunastetaan hyvän työn kautta.”
Maciek Florek, Real Construct

Juttu on alunperin julkaistu vuoden 2017 vuosikertomuksessa

Jaa sivu

Lue lisää

Samankaltaiset artikkelit