Kalasataman torneissa yhteisöllisyys otettiin huomioon jo rakennusvaiheessa

Asuminen

Kalasataman torneissa yhteisöllisyys otettiin huomioon jo rakennusvaiheessa

Kalasataman torneissa yhteisöllisyys tulee osaksi elämäntapaa. Tornitalot edustavat tulevaisuuden kaupunkiasumista – yhteisöllisyys on otettu huomioon jo rakennusvaiheessa.

Olet kenties vuokrannut taloyhtiön kerhotiloja, säilyttänyt pyörääsi yhteisessä kellarissa ja pessyt pyykkejäsi pyykkituvassa? Ja kuka voisi unohtaa taloyhtiön talkoot. Olemme siis jo kauan jakaneet ja tehneet kotimme yhdessä, mutta miten tämä kaikki tuodaan nykypäivään?

Yhteisöllistä alusta asti

Viestintäyrittäjä ja Viro-asiantuntija Terhi Pääskylä-Malmström sukkuloi arjessaan Helsingin ja Tallinnan välillä. Tulevassa Majakan-kodissaan häntä on puhutellut lämmin ja innostunut yhteisöllisyys jo rakentamisvaiheessa.

Terhi on puolisonsa kanssa ollut alusta asti mukana rakennuttaja SRV:n järjestämissä infoissa, asukastyöpajoissa ja muissa tilaisuuksissa. Tulevien majakkalaisten kanssa on päästy puheisiin ja suunniteltu tulevaa asumista yhdessä.

– Olemme odottaneet tätä kuin kuuta nousevaa. Nyt eletään sellaista jännää siirtymävaihetta, kun REDI on auennut ja muuttokin lähestyy. Pääsimme tutustumaan vasta-avattuun REDIin ensimmäisten joukossa ja olemme solahtaneet tänne sekaan tosi luontevasti.

Yhteiskäyttötiloista joustavasti lisätilaa arkeen ja juhlaan

Kauppakeskuksen ohella itse Majakkakin on palveluita ja yhteisöllisyyttä täynnä. Terhi kertoo olevansa innoissaan yhteiskäyttötiloista: taloon tulee ainakin pesula, sauna, kuntosali ja kerhotiloja. 35-kerroksisen tornin 33. kerroksessa on myös tiloja, joita voi vuokrata vaikka omia juhlia varten.

– Minulla tulee pyöreitä täyteen syksyllä, puoliso ehti jo täyttää omansa. Meillä on myös kymmenvuotishääpäivä tulossa, joten olisihan tässä vaikka mitä juhlan aihetta. Toisaalta, jos kaikki Majakan asukkaat haluavat järjestää viikonloppuisin juhlat, niin siinä voi mennä pari vuotta, että kaikki saavat tuparinsa pidettyä. Pitää varmaan laittaa nimi ajoissa varauslistaan, Terhi nauraa.

– Näitä ollaankin asukkaiden työpajoissa pohdittu, varauskäytännöistä lähtien, ja mitä kaikkea voisi yhdessä kehitellä. Rakennuttaja SRV:n puolelta on kyllä tullut sellainen fiilis, että kaikenlaista voidaan yhteisesti kehitellä.

Terhi ja Atte ovat aiemminkin asuneet kerrostalossa, mutta uuteen taloon muuttaessa naapuritkin tulevat tutummiksi kuin aiemmissa kotitaloissa.

– SRV:n asukastyöpajojen myötä on tullut tunne, että tunnemme jo ihmisiä. Tunnemme esimerkiksi yläpuolellemme muuttavat ihmiset – olemme jo käyneet syömässäkin yhdessä.

– Yhteisöllisyydessä kiinnostaa myös se, että joka ikistä laitetta ei tarvitse ehkä omistaa itse, vaan että voisi lainata esineitä, joita harvemmin tarvitsee. Tavaroita voisi uudessa talossa myös vaihtaa ja kierrättää sujuvammin, Terhi suunnittelee.

Jaa sivu

Samankaltaiset artikkelit