– Toimitilat
Jos mekaaninen rotanloukku on viimeisin mielikuvasi tuholaistorjunnasta, on se auttamatta vanhentunut, sillä digitalisaation ovat saaneet tuta nahoissaan myös rotat, hiiret ynnä muut väärän elinympäristön valinneet vipeltäjät.
Yksi Vantaankosken Pressiin muuttonsa vahvistanut toimija on Anticimex Oy, jonka älykkäät tuholaisratkaisut tähtäävät terveellisemmän elinympäristön luomiseen Suomen lisäksi 16 muussa maassa.
Suomessa Anticimex työllistää yli 100 henkeä, ja vuosittain sen asiantuntijat tekevät noin 50 000 asiakaskäyntiä. Siis 137 hälytys- ja tarkistustehtävää päivässä! Pääkonttori sijaitsee vielä tämän vuoden Kaivokselassa, mutta muutto Pressiin häämöttää.
”Olemme Pressissä enemmän yhdessä”
Moderni tuhoeläinhallinta ja -torjunta toimii siten, että Anticimexin 3000 pyydystä ja valvontalaitetta ympäri Suomen ovat yhteydessä Smart-valvomoon, joka päivystää vuorokauden ympäri. Kun kohde on kiikissä, laite tekee automaattisesti hälytyksen valvomoon ja Anticimexin tuhoeläintorjuja lähtee keikalle. Tuhoeläinhallinnan lisäksi Anticimex tarjoaa elintarvikehygienia- ja sisäilmatutkimuspalveluja sekä Ifin kanssa yhteistyössä toteutettavia talotarkastuksia.
Pyydyksien – jotka tätä nykyään ovat myrkyttömiä – ja laitteiden kunnossapito ja kokoaminen ovat tärkeitä toimintoja Anticimexille.
– Huoltotilat eivät voi olla mikään pölyinen varasto, vaan niiden on näytettävä ja toimittava kuin formulatiimin kokoonpanohalli, kuvailee toimitusjohtaja Jussi Ylinen.
Nykyisen toimitilan vuokrasopimus Kaivokselassa on päättymässä, ja toiveena oli löytää toimivat ja modernit tilat naapurista, sillä Anticimex on todennut sijainnin optimaaliseksi liikkuvaiselle organisaatiolleen.
Halusimme saman katon alle asiakaspalvelun, huollon, varaston, myynnin ja hallinnon. Olemme Pressissä enemmän yhdessä, ja uusi toimitila henkii paremmin sitä mitä olemme: kansainvälisiä ja nykyaikaisia.
Iloiset tilat, iloiset työntekijät
Anticimex hyödynsi uusien tilojensa suunnittelussa SRV:n toimitilasuunnittelupalvelua.
– Työpajoihin osallistui johdon porukkaa ja työryhmiä jokaiselta osastolta. Suunnittelutyön tuloksena meille on tulossa monitilatoimisto, jossa on avotiloja ja tiimeille varattuja tiloja. Kenellekään ei tule omaa huonetta. Kaikilla on ollut mahdollisuus vaikuttaa, ja porukka on aika innoissaan uusista tiloista, Ylinen kertoo.
Hän uskoo sisäisen tiedonkulun parantuvan avonaisemmissa työtiloissa.
– Asiakaspalveluajatus pysyy samana, mutta iloisemmat tilat tekevät työnteosta mielekkäämpää, uskoo Ylinen.
Tiesitkö?
Anticimexilla työskentelee myös koiria – niiden erityisosaamista on lutikoiden haistaminen. Ne tekevät jälkitarkastusten lisäksi merkittävää ennaltaehkäisevää työtä vierailemalla esimerkiksi kierrätyskeskuksissa nuuskimassa lahjoitettuja huonekaluja.