Lue lue tuoreimmat uutiset työmaalta As Oy Hippoksenkatu 44
Marraskuussa saimme pihalta viimeiset työvaiheet tehtyä ennen talven tuloa. Tästä eteenpäin
työskentelemme pääsääntöisesti talon sisällä. Materiaalia kuitenkin saapuu työmaalle päivittäin
sisätyövaiheita varten joten toivommekin varoivaisuutta työmaan läheisyydessä liikuttaessa etenkin
kun syksyn pimeys sekä talven liukkaus on saapunut.
Valitettavasti rakentamisesta voi aiheutua tilapäistä haittaa, mutta pyrimme parhaamme mukaan
haittojen minimoimiseen. Työaika kohteessa ajoittuu pääsääntöisesti arkisin klo 06.00 - 20.00 väliin.
Työmaa-alue on aidattu ja siellä kulkeminen on ehdottomasti kielletty oman turvallisuuden vuoksi!
Turvaamme työmaa-aluetta valvontakameroin.
Tiedotamme alueen asukkaita työmaan etenemisestä noin kerran kuukaudessa
Työmaatiedote nro 6, lokakuu 2023
Rungon asennustyöt valmistuivat aikataulussa ja vesikattotyöt ovat hyvässä vauhdissa. Vesikatto
saadaan valmiiksi lokakuun aikana. Torninosturi puretaan viikon 41 aikana. Sisätyövaiheet alkavat
pikkuhiljaa mutta silti työmaa-alueen läheisyydessä näkyy kuorma-auto liikennettä ja toivommekin
varoivaisuutta työmaan läheisyydessä liikuttaessa.
Viikon 42 alussa alamme poraamaan maalämpökaivoja työmaalle. Poraus tulee valitettavasti
aiheuttamaan melua ympäristöön. Kunnioitamme meluluvan sallimaa työaikaa maanantain ja lauantain
välillä 07:00-22:00. Porauksen arvioitu työjakso on 3 viikkoa. Toivomme naapurustosta ymmärrystä
tähän.
Valitettavasti rakentamisesta voi aiheutua tilapäistä haittaa, mutta pyrimme parhaamme mukaan
haittojen minimoimiseen. Työaika kohteessa ajoittuu pääsääntöisesti arkisin klo 06.00 - 22.00 väliin.
Työmaa-alue on aidattu ja siellä kulkeminen on ehdottomasti kielletty oman turvallisuuden vuoksi!
Turvaamme työmaa-aluetta valvontakameroin.
Tiedotamme alueen asukkaita työmaan etenemisestä noin kerran kuukaudessa sähköisellä
työmaasivustolla.
Rungon asennustyöt saadaan valmiiksi syyskuun aikana ja vesikattotyöt jatkuvat siitä suoraan. Torninosturi puretaan lokakuun puolessa välissä, jolloin vesikattotyöt valmistuvat.
Työmaa-alueen läheisyydessä näkyy kuorma-auto liikennettä ja toivommekin varoivaisuutta työmaan läheisyydessä liikuttaessa.
Valitettavasti rakentamisesta voi aiheutua tilapäistä haittaa, mutta pyrimme parhaamme mukaan haittojen minimoimiseen. Työaika kohteessa ajoittuu pääsääntöisesti arkisin klo 06.00 - 18.00 väliin.
Työmaa-alue on aidattu ja siellä kulkeminen on ehdottomasti kielletty oman turvallisuuden vuoksi! Turvaamme työmaa-aluetta valvontakameroin.
Työmaatiedote nr. 4, heinäkuu 2023
Rungon asennustyöt jatkuvat tässä kuussa pystytetyn torninosturimme avulla. Tämän takia työmaa-alueen läheisyydessä näkyy enemmän kuorma-auto liikennettä ja toivommekin varoivaisuutta työmaan läheisyydessä liikuttaessa. Kerrokset nousevat ylöspäin 7 päivän kierrolla ja vesikattoasennukset pääsevät alkamaan syyskuussa.
Valitettavasti rakentamisesta voi aiheutua tilapäistä haittaa, mutta pyrimme parhaamme mukaan haittojen minimoimiseen. Työaika kohteessa ajoittuu pääsääntöisesti arkisin klo 06.00 – 18.00 väliin.
Työmaa-alue on aidattu ja siellä kulkeminen on ehdottomasti kielletty oman turvallisuuden vuoksi! Turvaamme työmaa-aluetta valvontakameroin.
Tiedotamme alueen asukkaita työmaan etenemisestä noin kerran kuukaudessa tällä työmaasivustolla.