Search form

Srv Yhtiona / Media / Artikkelit / Smokki ja Pitäjänmäki – tyyli on nousussa

Smokki ja Pitäjänmäki – tyyli on nousussa

Aihealueet: Asunnot
13.11.2017 - 14:00

Asumisen ja historian kerroksisuus on luonteenomaista Helsingin Pitäjänmäelle. Jos se oli Talin kartanon seutua 1600-luvulta lähtien ja hiljaista perukkaa, niin viimeistään 1800-luvun loppu ja 1900-luku toivat sinne rautatien ja teollisuuden hyörinän ja paljon asutusta.

Omakotitalovaltaisena ja kylämäisenä Pitäjänmäki pysyi pitkään, ja siitä tuli osa Helsinkiä vasta vuodesta 1946.

Viimeistään 2000-luvulla Pitäjänmäen asuminen on harpannut kohti modernia kaupunkimaisuutta – maisemaan on kohonnut korkeitakin kerrostaloja ja moderneja toimistotaloja. Myös muilta osin alueen luonne on matkalla kansainvälisempään suuntaan. Teollisuuskiinteistöjen rinnalle on myös noussut pääkonttoritason toimitaloja.

Moni tuntee Pitäjänmäen ensisijaisesti teollisuus- tai työpaikka-alueena ja alue onkin esimerkiksi Suomen suurin IT-alan työpaikkojen keskittymä.

Silti Pitäjämäellä asuu jo yli 16 000 helsinkiläistä. Moderni asuminen sijoittuu sekä vanhoihin teollisuuskiinteistöihin että – kuten tulossa oleva Pitäjänmäen Smokki – viimeisintä osaamista edustaviin kerrostaloihin. Ne sijoittuvat mukavasti vanhan väljän kaupunkirakenteen lomaan ja täydentävät sitä.

Smokissa asut lähellä palveluita ja puistomaisemia.

Asumista vehreällä alueella, kaupunkirakenteen sisällä

Pitäjänmäen Smokki on piirretty Talin puolen puistomaisemiin, monipuolisten urheilupaikkojen lähelle. Sinne kotiutuva löytää kävelymatkan sisältä harrastuspaikat muun muassa jalkapalloon, tennikseen ja keilailuun.

Tali tunnetaan myös synonyymina Suomen vanhimmalle golfkentälle. Sen vanhojen tammien hiljaisessa suojassa kävellessä unohtaa olevansa aivan pääkaupungin keskustan tuntumassa. Harvalla tätä mahdollisuutta on jokaisena vapaapäivänään.

Talin golfkenttä houkuttelee pelaamaan.

Työpäivän liikkumista ajatellen Pitäjänmäki tarjoilee oivalliset liikenneyhteydet. Tiuha juna- ja bussiverkosto kiidättää ympäri pääkaupunkiseutua ja Vihdintien sekä Kehä I:n kautta matka taittuu omalla autollakin.  Pitäjänmäen sijainti houkuttaa monet myös pyöräilemään sekä Helsingin alueella että Espoon suuntaan.

Eroa päivällä ja yöllä

Pitäjänmäki on päivisin vilkas ja aktiivinen koulujen, toimistojen ja työpaikkojen takia. Alueen yrityksistä moni toimii kansainvälisesti ja suuressa mittakaavassa, joten koulutetun ja osaavan henkilöstön tarve on jatkuva. Huomionarvoista on myös se, että kulmakunnan palveluyritykset toimivat läheisessä yhteistyössä näiden suuryritysten kanssa. Pitäjänmäen ekosysteemi toimii eli alueen yrityksiin kannattaa tutustua, jos asuminen Pitäjänmäellä on kiikarissa.

Iltaisin ja öisin alue nukkuu kuin mikä esikaupunki tahansa. Konttorien keskelläkin on paljon asuntoja, joten illan hämyssä näet koiran ulkoiluttajia, lenkkeilijöitä ja elokuvista kotiutuvia. Parvekkeilla lueskellaan ja vietetään leppoisaa vapaa-aikaa. Kannattaa käydä iltakävelyllä Pitäjänmäellä ja katsoa sopisiko tällainen kaupunkiasuminen omaan makuun.

3 Vinkkiä Pitäjänmäen alueelle

1. Timanttiset yhteydet

Smokkilaiset pääsevät hyödyntämään pääkaupunkiseudunkin vertailussa erinomaisia liikenneyhteyksiä. Juna vie keskustaan tai lentokentälle sujauksessa ja itä-länsi-suuntiin on useita vetäviä reittejä. Mikä parasta, keskeiset työssäkäyntialueet Espoon ja Helsingin keskustan suunnalla ovat jopa pyöräillen ulottuvillasi.

2. Iso osa Suomen teollista historiaa

Moni suomalainen teknologia-alan menestystarina on syntynyt ja kehittynyt Pitäjänmäellä. Maailmalla pitäjänmäkeläiset insinöörit tunnetaan sähkö- ja tietoliikennetekniikan uranuurtajina. Se ei kaikkia kiinnosta, mutta innovaatioilla luodut tuhannet työpaikat herättävät arvostusta.

3. Rennolla otteella Taliin

Moni jännittää vuonna 1932 perustettua Helsingin Golfklubia eli tuttavallisemmin Talia aivan turhaan. Suuntaa sinne, jos haluat rauhalliselle lounaalle puutarharavintolaan tai pelata kierroksen Suomen vanhimmalla golfkentällä. Talin ikivanhat tammet tuottavat päänvaivaa kokeneimmillekin golfareille, joten ei kannata harmitella, jos ensimmäinen