Ajatuksella valittu sisustus tekee asunnosta kodin

Meille on tärkeää tarjota sinulle täydellinen koti. Siksi olemme suunnitteet kaksi sisustustyyliä, jotka sopivat moneen makuun ja kestävät aikaa. Voit myös valita näiden kahden tyylin väliltä parhaiten omaa silmää miellyttäviä paloja.

SRV Kotien uusien sisustusvaihtoehtojen vaikutteet ovat haettu luonnosta, suomalaisesta metsästä ja meidät muuhun maailmaan yhdistävästä Itämerestä, kertoo SRV:n asuntojen myyntijohtaja Riikka Lohikoski. ”Halusimme tehdä huolella valittujen sisustustyylien avulla asiakkaillemme asunnon tyylivalinnat mahdollisimman helpoksi. Molemmat näistä vaihtoehdoista ovat tyylikkäitä ja ajanmukaisia, mutta silti ajattomia valintoja”, kertoo Riikka Lohikoski.

Sisustustyyli WAVE kantaa kauas kuin merenaallot

Sisustustyyli WAVE kantaa kauas kuin merenaallot

WAVEn tyylissä on ripaus tuulahdusta merten takaa ja sen näyttävyys miellyttää maailmankansalaisenkin makua. Tyylille luo vankan pohjan kaunis tumma tammiparketti. Harmoninen ilme jatkuu keittiötasojen hienostuneissa marmoriaiheisissa pinnoissa. Puhtaanvalkoiset seinät luovat hyvän pohjan monenlaiselle sisustukselle. Raikas valkoisen ja harmaan liitto jatkuu myös kosteissa tiloissa, joissa seinien vaaleita pintoja rytmittää lattioiden tummanharmaa laatoitus.

Sisustustyyli WOOD ammentaa tunnelmansa metsästä

Sisustustyyli WOOD ammentaa tunnelmansa metsästä

WOOD on tyyli, joka kestää trendien vaihtelut, aivan kuin metsä vuodenaikojen, ja yllättää kauneudellaan kerta toisensa jälkeen. Tyylin perustan muodostaa valkomattalakatun tammiparketin luonnollisuus, jonka maanläheistä sävymaailmaa tukevat keittiön lämpimän puunsävyiset ovet. Kylpyhuoneessa valkoisia seiniä tasapainottamaan on valittu kauniit vaaleanharmaat laatat.

Kohteita, joissa voit valita WAVE tai WOOD -tyylin

Myynnissä Vantaan Aarni

Myynnissä Vantaan Aarni

Myynnissä uudisasuntoja vehreässä Louhelassa Haltiantiellä

Myynnissä Vantaan Aarni