Lapinmäentie 1

Helsinki on jatkuvassa muutoksessa. Munkkivuoressa osoitteessa Lapinmäentie 1 sijaitsevassa korttelissa on aloitettu rakentaa uutta hybridikorttelia, joka tulee uudistamaan aluetta avautumalla ympäristöön ja uusille käyttäjille. Vanha osa säilyy ja kehittyy toimitila- ja palveluympäristönä ja saa rinnalleen asumista. Lapinmäentie 1 edustaa nuorta modernin arkkitehtuurin perintöä, jossa yhdistyvät säilyttäminen, purkaminen ja uuden rakentaminen. Suunnitelma tiivistää avointa kaupunkitilaa ja yhdistää korttelin nykyistä paremmin ympäröivään kaupunkiin.

Munkkivuoren maamerkki

Munkkivuoren maamerkki

Alkuperäinen A-torni, joka rakennettiin vuonna 1969 vakuutusyhtiö Pohjolan pääkonttoriksi, saneerataan uuteen käyttöön alueen maamerkiksi ja keskukseksi. Tornin ympärille rakennetaan seitsemän 8–16 kerroksista asuintaloa.

Helsinki Lapinmäentie 1 julkisivu viitesuunnitelma

2 000 ihmisen asumisen, palveluiden ja työnteon korttelialue

Kortteliin rakennetaan vuosina 2018–2022 noin 650 asuntoa, joissa on monipuolisesti eri omistus- ja hallintamuotoja. Korttelin toteuttaminen tapahtuu luontevasti vaiheittain.

Uusi kortteli sitoo uudet ja vanhat osat yhteen ja korostaa kaupunkilaisten vapaata liikkumista alueella sekä yhteisten tilojen ja toimintojen merkitystä. Taloilla on pihakansien alta yhteys toisiinsa, pysäköintikellariin ja A-torniin. Sisäiset yhteydet luovat kortteliin luontevia kohtaamispaikkoja.

Helsinki Lapinmäentie 1 Huopalahdentie viitesuunnitelma

Palvelut ja eläminen yhdessä

Palvelut ja eläminen yhdessä

Lapinmäentien hybridikortteli yhdistää työn, asumisen, vapaa-ajan, palvelut ja eri-ikäiset asukkaat. Vanha toimistokortteli kokee kestävän ja elinvoimaisen muutoksen, jossa uudet palvelumuodot ja elämisen tavat vahvistavat toisiaan. Lapinmäentielle tulee lukuisia palveluita ja liikuntatiloja arjen iloksi.

Keskeinen sijainti

Keskeinen sijainti

Helsingin Munkkivuoressa Huopalahdentien ja Lapinmäentien kulmassa sijaitseva kortteli Lapinmäentie 1 liittyy Niemenmäen ja Munkkivuoren asuinalueisiin. Sillä on hyvä sijainti Kangaspellon puiston vieressä. Kohdassa, jossa puisto liittyy kortteliin, alkavat vapaat yhteydet Pikku Huopalahteen sekä Talin urheilupuistoon.

Ota yhteyttä

Miikka Wikström

Miikka Wikström

Asiakkuuspäällikkö

miikka.wikstrom@srv.fi050 547 2410
Ota yhteyttä