Tikkurilan uusi keskusta

Tik­ku­ri­lan uusi kes­kus­ta

Tikkurilan uuden keskustan ensimmäinen taloyhtiö As. Oy Vantaan Tikkurilan Ensimmäinen on myynnissä. Korttelin seuraava taloyhtiö As. Oy Vantaan Tikkurilan Viides on nyt ennakkomarkkinoinnissa. Molemmissa taloyhtiöissä on asuntoja yksiöistä kolmen huoneen asuntoihin. Tutustu molempiin kohteisiin alla olevista linkeistä.

Elinvoimaisen Tikkurilan keskusta kehittyy kohisten. Tikkurilan keskeisimmälle paikalle Vantaan kaupungintaloa vastapäätä, uuden kirkon kupeeseen rakennetaan kokonaan uusi asuinkortteli. Tämä kortteli tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden asua uudessa asunnossa, aivan yhden Suomen voimakkaammin kasvavan kaupungin ytimessä.

Liikenneyhteyksiltään Tikkurila on koko Suomen eliittiä. Kaikki lähi- ja kaukojunat pysähtyvät Tikkurilan rautatieasemalla. Tikkurilan asema on Suomen kolmanneksi vilkkain rautatieasema, ja sieltä pääsee lentoasemalle alle vartissa. Tikkurilan matkakeskuksesta lähtee myös runsaasti bussiyhteyksiä eri puolille Vantaata. Autolla suuralueelle pääsee Kehä III:a, Tuusulanväylää ja Lahdenväylää pitkin. Lisäksi uudet kaupunkipyörät on juuri otettu käyttöön ja niillä pääsee kulkemaan kätevästi alueen sisällä.

Palvelut ovat myös ykkösluokkaa. Koulut, lastentarhat, lääkärit, apteekit, ravintola yms. löytyvät kaikki muutaman minuutin kävelymatkan päässä. Ja Tikkurilan ylpeys, Kauppakeskus Dixie on myös aivan vieressä. Toki Tikkurila tarjoaa myös paljon muuta. Tänä päivänä Tikkurilalle on myös tyypillistä, että vehreyttä on tarjolla runsaasti. Asuintalojen ja liikekiinteistöjen välissä on tilaa puistoille, viihtyisille pihoille ja alueen läpi virtaa myös joki, josta on muodostumassa kulttuurin ja luonnonystävien keidas kaupungin keskelle.

Tikkurilan keskustakortteli on SRV Rakennus Oy:n ja NREP:n yhteishanke.

Tikkurilan Viides

Tikkurilan Viides

As. Oy Tikkurilan Viidennen asunnot ovat nyt ennakkomarkkinoinnissa. Valittavanasi on asuntoja yksiöistä kolmen huoneen asuntoihin.

Tutustu Tikkurilan Viidenteen
Tikkurilan Ensimmäinen

Tikkurilan Ensimmäinen

As. Oy Vantaan Tikkurilan Ensimmäisen asunnot ovat myynnissä. Tutustu jäljellä oleviin asuntoihin.

Tutustu Tikkurilan Ensimmäiseen

Ota yhteyttä: 0800 122 200 tai asuntomyynti@srv.fi

Sami Sahiluoma

Sami Sahiluoma

Myyntipäällikkö, KiAT

sami.sahiluoma@srv.fi040 704 4252
Elise Utriainen

Elise Utriainen

Myyntipäällikkö, LKV

elise.utriainen@srv.fi040 643 3320
Merja Rainio

Merja Rainio

Myyntipäällikkö, LKV, RAK

merja.rainio@srv.fi0400 210 898