Keravan Basilika kutsuu kävelijää

Kerava on sopivan kokoinen ja aktiivinen kaupunki. Kaupungin ilme muuttuu merkittävästi tulevina vuosina, kun keskustan korttelit nousevat uuteen kukoistukseen. Osa uudistusta on Kiinteistö Oy Ornon tontille rakennettava kerrostalokortteli, jossa Basilika sijaitsee. Alueella toimi vuosina 1936-1993 Ornon valaisintehdas. Myöhemmin samalla paikalla sijaitsi myös muun muassa mausteiden maahantuontiyritys. Valon ja makujen tontille valmistuu yhteensä kuusi kerrostaloa ja 368 uutta laadukasta kotia, joista Basilika on korttelin viimeinen rakenteilla oleva talo. Basilika tarjoaa keravalaista asumista parhaimmillaan. Päivittäistavarakaupat ovat lähellä ja keskustan monipuoliset palvelut kävelymatkan päässä. Sijainti Lahden- ja Tuusulanväylän välissä ja junaradan kupeessa tarjoaa loistavat yhteydet moneen suuntaan.

"Basilikasta löytyy asuntoja eri elämäntilanteisiin; näppäristä yksiöistä kolmen huoneen koteihin. Kussakin kodissa on avarat oleskelutilat runsaine parvekkeineen. Keittiö, ruokailutila ja olohuone muodostavat yhtenäisen, valoisan kokonaisuuden. Huoneistoissa asumisen helppous ja toiminnallisuus ovat olleet suunnittelun johtoajatuksena", toteaa Basilikan arkkitehti Mika Päivärinne.

  • TilaRakenteilla
  • Osoite
    Santaniitynkatu 17, Alikerava, Kerava, 04250, KERAVA
  • Valmistumisaika10/2019
  • Huoneistojen määrä42
  • TyyppiKerrostalo
  • LämmitysKaukolämpö
  • Kerroksia6
  • TonttiOma
  • EnergialuokkaC

Ota yhteyttä: 0800 122 200 tai asuntomyynti@srv.fi

Niina Koivisto

Niina Koivisto

Myyntipäällikkö, KiAT, KED

niina.koivisto@srv.fi040 638 6680
Nina Fachar

Nina Fachar

Myyntipäällikkö, LKV

nina.fachar@srv.fi040 716 3887
Päivi Säviaho

Päivi Säviaho

Myyntipäällikkö, LKV, RAK

paivi.saviaho@srv.fi040 356 0911
Sami Sahiluoma

Sami Sahiluoma

Myyntipäällikkö, KiAT

sami.sahiluoma@srv.fi040 704 4252
Velaton Hinta (€)

Pinta-ala (m²)

Huoneiden lukumäärä

A 111h+kt33 m²47 690 €149 990 €Alustavasti varattu
A 221h+kt29.5 m²45 090 €141 810 €Vapaa
A 321h+kt33 m²50 290 €158 170 €Vapaa
A 421h+kt33 m²49 514 €155 720 €Alustavasti varattu
A 521h+kt31 m²46 998 €147 810 €Vapaa
A 621h+kt31 m²46 998 €147 810 €Vapaa
A 723h+kt63.5 m²81 856 €257 440 €Vapaa
A 822h+kt46 m²61 916 €194 720 €Vapaa
A 1021h+kt29.5 m²45 090 €141 810 €Vapaa
A 1131h+kt29.5 m²46 390 €145 900 €Vapaa
0Autopaikka8 500 €8 500 €Vapaa
0Autopaikka8 500 €8 500 €Vapaa
0Autopaikka12 500 €12 500 €Vapaa
|
Sijainti ja palvelut

Sijainti ja palvelut

Juna-asemalle kävelet muutaman minuutin, ja kiskot vievät Helsingin keskustaan parissakymmenessä minuutissa. Lahden- ja Tuusulanväylää pitkin liikut kätevästi niin julkisilla kuin yksityisautollakin. Kaupungissa on 80 kilometrin mittainen kevyen liikenteen verkosto, joten pääset myös pyörällä kätevästi joka paikkaan. Keravan keskustaa halkoo lähes kilometrin mittainen, viihtyisä ja palkittu kävelykatu. Lähivuosina keskusta saa uutta eloa ja energiaa, kun vuonna 2018 valmistuva Aleksintorin uusi kauppakeskus Karuselli aukeaa.

Sisustusvalinnat

Sisustusvalinnat

Olemme suunnitelleet jokaiseen kohteeseen valmiita asunnon hintaan kuuluvia sisustusvaihtoehtoja sekä lisähintaisia ratkaisuja, joista voit valita mieleisesi. Sisustusvaihtoehdot löydät Interiors –esitteestä, lisähintaisia ratkaisuja Interiors PLUS -esitteestä kaupantekovaiheessa. Mikäli toiveissasi on jotain aivan muuta asuntonne ja sen materiaalien suhteen, olethan ajoissa liikkeellä, pohditaan yhdessä vaihtoehtoja toiveiden toteuttamiseen. Valinnat ja yksilölliset muutostyötarjoukset tehdään kaupanteon jälkeen verkossa Nettikoti-ohjelmassa.

Aikataulu sisustusvalinnoille

Aikataulu sisustusvalinnoille

Kun olet ajoissa liikkeellä, voit valita hintaan kuuluvista tai lisähintaisista vaihtoehdoista mieleisesi keittiö- ja kylpyhuonekalusteet, parketin sekä kosteiden tilojen laatoitukset. Oman maun mukaan valitut pintamateriaalit ja kiinteät kalusteet antavat yhdistetylle keittiö-olohuoneelle viimeisen silauksen. Sisutusvalintoja pääset tekemään heti myynnin alettua ja kaupanteon jälkeen.

KATSO VIDEO

Ota yhteyttä: 0800 122 200 tai asuntomyynti@srv.fi

Niina Koivisto

Niina Koivisto

Myyntipäällikkö, KiAT, KED

niina.koivisto@srv.fi040 638 6680
Nina Fachar

Nina Fachar

Myyntipäällikkö, LKV

nina.fachar@srv.fi040 716 3887
Päivi Säviaho

Päivi Säviaho

Myyntipäällikkö, LKV, RAK

paivi.saviaho@srv.fi040 356 0911
Sami Sahiluoma

Sami Sahiluoma

Myyntipäällikkö, KiAT

sami.sahiluoma@srv.fi040 704 4252