Rakentamisen näkymät
Maailmantalouden elpyminen on jatkunut epävakaasti. Suomen talouden odotetaan kasvavan 4 prosenttia vuonna 2011.
Talonrakennustöiden aloitusten ennustetaan kasvavan tänä vuonna noin 4 %. Rakennuslupien kokonaismäärä kääntyi laskuun vuoden 2011 alussa. Rakennuskustannusindeksi on selkeässä nousussa. Rakentamisen työllisyys kohenee tänä vuonna jonkin verran.
Kuluttajien luottamus ja matala korkotaso tukevat asuntojen kysyntää
Asuntomarkkinoilla kuluttajien vahva luottamus sekä toistaiseksi vielä matala korkotaso ovat pitäneet kysyntää hyvällä tasolla. Tuotantoa käynnistetään tänä vuonna jo pitkän aikavälin vuosittaisen asuntotarpeen, eli noin 34.000 asunnon verran. Pidemmällä aikavälillä asuntorakentamisen tarvetta pitävät yllä mm. muuttoliike kasvukeskuksiin sekä asuntokuntien koon pieneneminen. Kysynnän kasvun on kuitenkin ennakoitu hidastuvan. Lisäksi asuntokauppaan liittyy yleisten suhdanteiden ja työllisyyden kehittymisestä sekä korkotason nousupaineista johtuvia epävarmuustekijöitä.
Lyhyellä aikavälillä asuntomarkkinoihin voi vaikuttaa negatiivisesti huono työllisyyskehitys, korkojen nousu tai kriiseistä aiheutuva häiriö maailmantaloudessa. Pidemmällä aikavälillä asuntorakentamisen tarvetta Suomessa lisäävät mm. muuttoliike kasvukeskuksiin sekä asuntokuntien koon pieneneminen.
Toimitilahankkeita aloitetaan hieman edellisvuotta enemmän
Liike- ja toimistokiinteistömarkkinat ovat edelleen hiljaiset ja erityisesti toimistorakennusten vajaakäyttöasteet ovat korkealla. Tänä vuonna liike- ja toimistorakennuksia aloitetaan hieman viimevuotista enemmän, mutta määrän ennustetaan taas hieman laskevan ensi vuonna.
Korjausrakentamisen kysyntä jatkuu hyvänä kuluvana vuonna. Rakennuskannan kasvu, sen vanheneminen sekä teknisen laadun nostamisen nykytasolle ylläpitävät korjausrakentamista tulevaisuudessa. Maa- ja vesirakentamisen suhdannetilanteen heikkeneminen tasoittuu ensi vuonna käynnissä olevien väylähankkeiden alkaessa vaikuttaa.
Baltian talouden odotetaan vahvistuvan
Baltian maiden talouden elpymisen odotetaan vahvistuvan tänä vuonna. Inflaation kiihtyminen voi vaarantaa kotimaisen kysynnän kehityksen erityisesti Virossa ja Liettuassa. Rakentaminen ja kiinteistömarkkinat ovat edelleen alhaisella tasolla.
Venäjän talouden kasvu jatkuu
Venäjän talous on lähtenyt maltilliseen kasvuun. BKT:n ennakoidaan kasvavan noin 5,5 % vuonna 2011 yksityisen kulutuksen vauhdittaessa elpymistä. Öljyn hintaennusteiden muutosten odotetaan lisäävän valtion tuloja lähes 20 % budjetoitua enemmän. Inflaatio on syönyt reaalipalkkojen kasvua. Investointiaktiivisuuden odotetaan kasvavan
2.11.2011