Aluetoiminta
SRV:n aluetoiminta toteuttaa SRV Mallin mukaista kokonaispalvelua valtakunnallisesti. Aluetoiminnassa yhdistetään SRV:n vahva projektinjohdon ja hankekehityksen osaaminen paikallisesti operoivien yksiköiden perusteelliseen markkinatuntemukseen ja suhdeverkostoon. SRV:n tavoitteena on asunto- ja alueliiketoiminnan kannattava kasvu. Omaa asuntotuotantoa lisätään sekä pääkaupunkiseudulla että kasvukeskuksissa.
Maantieteellisesti toiminta painottuu pääkaupunkiseudulle ja muille Suomen kasvualueille. SRV toimii kasvukeskuksissa kuuden yksikön voimin, jotka ovat Tampereen lähialueilla toimiva SRV Pirkanmaa, SRV Keski-Suomi (Jyväskylä), SRV Lounais-Suomi (Turku), SRV Pohjois-Suomi (Oulu), SRV Kaakkois-Suomi (Lappeenranta) ja Rakennusliike Purmonen (Joensuu).
Alueyksiköt toteuttavat asunto-, liike-, toimitila- ja teollisuusrakentamisen hankkeita, joiden rakennuttajina voivat olla yhtä hyvin yksityiset kuin julkiset toimijat. Konsernin tuki mahdollistaa isojenkin hankkeiden toteutuksen. Asuntorakentajana yksiköt ovat myös huomattavia perustajaurakoijia – tontin hankkijoita ja yhtiön perustajia.
SRV Kaakkois-Suomi, Lappeenranta
SRV on toiminut Lappeenrannassa vuodesta 1985. SRV Teräsbetoni Oy:n Lappeenrannan alueyksikön toiminnot siirrettiin uuteen SRV Kaakkois-Suomi Oy:ön vuoden 2006 lopussa. Yli 20 vuoden kokemus teollisuuden palveluksessa takaa vahvan erityisosaamisen. Nykyisin SRV rakentaa Lappeenrannan alueella myös muita toimitiloja ja asuntoja.
Aluejohtajana toimii Jorma Lakka. |
SRV Keski-Suomi, JyväskyläSRV Keski-Suomi Oy on perustettu vuoden 2006 alussa, mutta SRV on kehittänyt ja toteuttanut jo ennen tätä useita toimitilahankkeita Jyväskylän alueella. Yritys keskittyy asuntorakentamiseen, toimi- ja liiketilarakentamiseen sekä kiinteistöjalostus- ja kaavakehityshankkeisiin Keski-Suomen alueella. Alueen toimintaa johtaa Timo Kauppi. |
|
SRV Lounais-Suomi, Turku
SRV:n toiminta alkoi Lounais-Suomen alueella vuonna 1989. Vuoden 2005 lopussa SRV Teräsbetonin Turun alueyksikkö yhtiöitettiin SRV Lounais-Suomi Oy:ksi. Yrityksen toiminta keskittyy liike- ja toimitilahankkeisiin sekä asuntorakentamiseen Varsinais-Suomen alueella. Aluejohtajana toimii Heikki Kallio. |
SRV Pirkanmaa, Tampere
Pirkanmaan alueella SRV:n toiminnasta vastaa SRV Pirkanmaa. SRV rakentaa Pirkanmaan talousalueella sekä asunto- että toimitilakohteita. Asuntotuotantoon sisältyy sekä omaperusteista asuntotuotantoa että yhteistyökumppaneille neuvottelu-urakoina toteutettuja vapaarahoitteisia ja valtion asuntorahaston tukemia kohteita. SRV Pirkanmaa on muodustunut alueella aikaisemmin toimineista Pirkanmaan Projektitoimesta ja Rakennusliike Erkki Huhdanpäästä. Aluejohtajana toimii Virpi Ekholm |
|
SRV Pohjois-Suomi, Oulu
SRV aloitti toimintansa Oulun alueella vuonna 2008. SRV Pohjois-Suomi kehittää ja rakentaa niin asunto- kuin toimitilakohteita yhteistyössä konsernin hankekehityksen kanssa. Aluejohtajana toimii Kimmo Hummasti. |
|
Rakennusliike Purmonen, JoensuuJoensuussa SRV:n toiminnasta vastaa vuonna 1989 perustettu Rakennusliike Purmonen Oy. Painopistealueita ovat julkinen rakentaminen sekä liike- ja teollisuusrakentaminen. Yritys on lisäksi erikoistunut puurakentamiseen ja korjausrakentamiseen. Viimeaikoina yritys on aloittanut myös asuntotuotannon.
Yritys toimii Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon alueella.
Alueen toiminnasta vastaa Erkki Purmonen.
|