Kaupungistuminen ja kestävä kehitys heijastuvat hankekehityksessä
SRV:n omakehitteiset rakennusprojektit perustuvat hankekehitykseen, jonka lähtökohtana on tulevien trendien tunnistaminen ja asiakkaiden liiketoiminnan tarpeiden syvällinen ymmärtäminen. Hankekehityksen tavoitteena on löytää käyttäjille toimivia tiloja, tiloille omistajia ja omistajille tuottavia sijoituskohteita. Suunnitelmallinen tonttien hankinta ja erilaisten rahoitusmahdollisuuksien kartoittaminen ovat myös hankekehityksen keskeisiä osatekijöitä.
Hankekehitys on luonteeltaan pitkäjänteistä toimintaa, jossa korostuu uusien ratkaisuvaihtoehtojen ennakkoluuloton etsintä ja toteutuksen oikea ajoitus. SRV:n verkottunut toimintamalli mahdollistaa eri asiakkaiden ja sidosryhmien tarpeiden innovatiivisen yhdistämisen. Vahvaan projektinjohto- osaamiseen perustuvan SRV Mallin avulla yhtiö pystyy myös toteuttamaan hyvistä ideoista onnistuneita rakennushankkeita.
SRV:n liiketoimintayksiköiden ja hankekehityksen yhteiset konseptiryhmät seuraavat jatkuvasti kaupan ja logistiikan aloja, hotellirakentamista ja toimistoliiketoimintaa. Hankeosaamista kehitetään myös erilaisissa tutkimusprojekteissa, joista yksi on Sitran ja VVO:n kanssa käynnissä oleva vähäenergiseen asumiseen keskittyvä Low2No-kehityshanke Helsingin Jätkäsaaressa.