Palvelualtis SRV Asunnot
SRV:n asuntotuotanto keskittyy pääkaupunkiseudulla kerrostalohankkeisiin. Tämän hetken markkinatilanteessa kerrostalokohteille on suurin kysyntä ja isot kokonaisuudet sopivat pieniä paremmin SRV:n toimintamalliin. SRV:n asuntotuotantoonsa kehittämiä konsepteja sovelletaan eri hankkeissa hieman eri lailla riippuen tontista ja kaavoituksesta. SRV Asunnoilla on omaperusteisten hankkeiden lisäksi käynnissä useita ARA-kohteita ja neuvotteluurakoita. Alueyksiköt rakentavat myös toimitiloja.
SRV:n asuntotuotanto keskittyy korkeatasoisiin keskustojen kerrostaloihin sekä pientaloalueisiin, jotka käsittävät erillis-, rivi- ja paritalot. Pääosa hankkeista on omaperusteisia, mutta liiketoiminta-alue toteuttaa myös yhteistyö- ja neuvotteluprojekteja.
Pääkaupunkiseudun ulkopuolisissa merkittävissä kasvukeskuksissa Suomessa alueliiketoiminta rakentaa asuntojen lisäksi toimitiloja. SRV toimii kasvukeskuksissa kuuden yksikön voimin, jotka ovat Tampereen alueella toimiva SRV Pirkanmaa, SRV Keski-Suomi Jyväskylässä, SRV Lounais-Suomi Turussa, SRV Pohjois-Suomi Oulussa, SRV Kaakkois-Suomi Lappeenrannassa sekä Joensuussa toimiva Rakennusliike Purmonen.
Vuonna 2009 asunto- ja alueliiketoiminnan liikevaihto oli 154,1 miljoonaa euroa. Urakkatuotannon volyymin lisääntyminen ja asuntomyynnin vilkastuminen kasvattivat liikevaihtoa ja liikevoittoa. Asuntomyynti kuluttajille piristyi erityisesti vuoden viimeisen neljänneksen aikana. SRV päätti aloittaa loppuvuonna 247 omaperusteisen asunnon rakentamisen. Tilauskanta vuoden lopussa oli 200,7 miljoonaa euroa. Tilauskanta kasvoi sekä saatujen urakoiden että uusien omaperusteisten asuntohankkeiden ansiosta.
Persoonallista asiakaspalvelua
SRV Asunnoissa palveluajattelu on sisäistetty läpi koko toiminnan. Liiketoiminta-alueella on mietitty, miten kukin osasto voi parantaa palveluketjua ja kuinka asukkaiden toiveet saadaan siirtymään rakennusprosessiin. Mukana ovat niin hankkeen suunnittelu, hankintatoimi, työmaat kuin myyntikin.