Osingot
Osingonjakopolitiikka
SRV tavoittelee seuraavien vuosien aikana kasvua, mikä sitoo pääomia. Hyväksymänsä osinkopolitiikan mukaisesti hallitus tulee ehdottamaan kunkin tilikauden jälkeen pidettävälle varsinaiselle yhtiökokoukselle, että osakkeenomistajille jaetaan kunkin tilikauden osinkoina noin 30 prosenttia tilikauden nettotuloksesta. Osinkojen määrään voi kuitenkin vaikuttaa kasvuinvestointien vaatima rahoitus.
Yhtiön varsinaisen yhtiökokouksen 15.3.2011 päätöksellä osinkoja jaetaan 31.12.2010 päättyneeltä tilikaudelta 0,12 euroa osakkeelta eli yhteensä 4 412 216 euroa.
Yhtiön varsinaisen yhtiökokouksen 16.3.2010 päätöksellä osinkoja jaettiin 31.12.2009 päättyneeltä tilikaudelta 0,12 euroa osakkeelta eli yhteensä 4 412 216 euroa.
Yhtiön hallussa oleville omille osakkeille ei kuitenkaan makseta osinkoa.
Osingonjako
Osakeyhtiölain mukaan yhtiökokous päättää osinkojen jakamisesta hallituksen osingonjakoehdotuksen perusteella. Yhtiön yhtiöjärjestyksen mukaan varsinainen yhtiökokous on pidettävä vuosittain toukokuun loppuun mennessä. Osingonjako edellyttää vuosittain pidettävässä varsinaisessa yhtiökokouksessa osakkeenomistajien enemmistöpäätöstä. Suomessa vallitsevan käytännön mukaan suomalaisten yhtiöiden osakkeille maksetaan osinkoa pääsääntöisesti vain kerran vuodessa.
Osinkohistoria
| Tilikausi | Osinko/osake*, € | Efektiivinen tuotto**, % | Yhteensä, € | |||
| 2010 | 0,12 | 1,8 | 4 412 216,16 | |||
| 2009 | 0,12 | 2,0 | 4 412 216,16 | |||
| 2008 | 0,12 | 3,5 | 4 412 216,16 | |||
| 2007 | 0,12 | 2,4 | 4 412 216,16 |
*Osinkoantioikaistu osakekohtainen osinko
** Oikaistun osakekohtaisen osingon suhde tilikauden päätöskurssiin