Innovatiivisia rakennushankkeita alusta loppuun
Meille rakennushankkeet ovat paljon muutakin kuin rakennusten pystyttämistä. Kun me rakennamme, vastaamme koko arvoketjusta: hankkeiden kehittämisestä, rakentamisesta ja kaupallistamisesta.
Meille rakennushankkeet ovat paljon muutakin kuin rakennusten pystyttämistä. Kun me rakennamme, vastaamme koko arvoketjusta: hankkeiden kehittämisestä, rakentamisesta ja kaupallistamisesta.
SRV kehittää ja rakentaa asiakkailleen liike- ja toimistotiloja, logistiikkakeskuksia sekä hotelleja. Perinteisen kilpailu-urakoinnin sijasta keskitymme itse kehittämiimme sekä projektiurakoinnilla toteutettaviin hankkeisiin - näissä saamme luotua suurimman lisäarvon niin asiakkaille kuin omistajille. Ammattitaitoinen henkilökunta ja alihankkijaverkosto toteuttavat rakennushankkeet tehokkaasti SRV Mallilla. Rakennushankkeen eri vaiheet - kehittämisen, suunnittelun ja rakentamisen - toteutamme joustavasti limittäin. Halutessaan asiakas voi ulkoistaa koko rakennusprosessin meille. SRV Malli on osoittanut toimivuutensa - monet projekteistamme valmistuvat etuajassa ja kustannustavoitteet alittaen.
Olemme Suomen johtavia toimitilakiinteistöjen toteuttajia. Suunnittelemme ja rakennamme toimistoja niin liikeyrityksille, kiinteistösijoittajille kuin julkisen sektorin organisaatioille. Useiden asiakkaiden kanssa meillä on pitkäaikaiset suhteet, jotka perustuvat heidän liiketoimintansa ymmärtämiseen ja hankkeiden menestyksekkääseen toteutukseen.
Olemme myös kehittäneet HTC-konseptin, jonka mukaan rakennamme tehokkaita toimistoja kaupunkien avainpaikoille.
Katso esimerkkejä toteuttamistamme toimistoista.
Rakennamme erilaisia kaupan kohteita läheisessä yhteistyössä asiakkaidemme kanssa. Näin saamme luotua tiloja, jotka vastaavat mahdollisimman hyvin niin sijoittajan, omistajan kuin tulevan loppukäyttäjän tarpeita. Yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa syntyy monenlaisia kaupan alan konsepteja yksittäisistä myymälöistä mittaviin kauppakeskuksiin ja monipuolisiin kaupan alueisiin asti.
Katso esimerkkejä toteuttamistamme liiketiloista.
Meillä on pitkällinen kokemus erilaisten logistiikkakohteiden toteutuksesta niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Logistiikkakohteemme tehostavat yritysten logistiikkatoimintoja ja säästävät siten aikaa ja kustannuksia, parantavat liikenteen sujuvuutta, lyhentävät ajomatkoja ja vähentävät liikenteestä aiheutuvia ympäristöhaittoja. Tavoitteenamme on kasvattaa logistiikkakeskuksista tehokkaasti toimiva verkosto, jonka solmukohtiin yritysten on helppo keskittää toimintojaan.
Olemme kehittäneet logistiikan tilakonsepteja, joiden mukaisia tiloja voimme tarjota mm. logistiikan palvelutarjoajille ja kaupan ja teollisuuden yrityksille.
Katso esimerkkejä toteuttamistamme logistiikkakohteista.
Hotellialan osaamisemme perustuu pitkäaikaiseen kokemukseen hotellien suunnittelussa, rakentamisessa ja omistuksessa. Alan toimijat ovat tuttuja meille vuosien takaa, ja meiltä hotellisijoittaja saa avun niin taloudellisesti tehokkaan hotellin suunnitteluun, hotellioperaattorin valintaan kuin tarvittavien erityisvarusteiden ja teknologian hankintaan. Kun projekti on valmis ja luovutamme rakennuksen käyttäjälleen, ovat hammastikutkin paikoillaan hotelliravintolan pöydissä.
Katso esimerkkejä rakentamistamme hotelleista.