index

SRV on sopinut Kampin Luolan myynnistä

30.12.2011 15:30

SRV YHTIÖT OYJ  PÖRSSITIEDOTE  30.12.2011  KLO 15:30

SRV Rakennus Oy on tänään allekirjoittanut kauppakirjan koskien koko Kampin
Luola Oy:n osakekannan myyntiä Kevalle (Kuntien Eläkevakuutus). Kampin Luola on
Kamppi-keskuksen alla sijaitseva P-City-pysäköintilaitos, jossa on noin 500
pysäköintipaikkaa. Samassa yhteydessä SRV myy myös sataan pysäköintipaikkaan
oikeuttavan osuutensa Oy Kamppiparkki Ab:stä, joka hallinnoi Forum P
-pysäköintilaitosta. SRV:n osuus kaupan kokonaisarvosta on noin 32 milj. euroa. 

Kaupat ovat osa yhteensä noin 1 500 pysäköintipaikan myynnistä allekirjoitettua
sopimuskokonaisuutta, jossa myynnin kohteena ovat myös Oy Kamppiparkki Ab:n ja
Helsingin kaupungin omistaman Simonaukion Pysäköinti Oy:n osakekannat Kevalle. 

”SRV on kehittänyt ja rakentanut keväällä 2009 valmistuneen Kampin luolan
pysäköintilaitoksen ja lopputulos on laadukas. Uusi ydinkeskustaan muodostuva
pysäköintikokonaisuus tulee tehostamaan sekä yritysten että yksityisten
asiakkaitten palvelujen saatavuutta Helsingissä keskustassa”, SRV:n
varatoimitusjohtaja Juha Pekka Ojala sanoo. 

Järjestelyn toteutuminen on ehdollinen Helsingin kaupungin
kiinteistölautakunnan kokonaisuuteen liittyvälle päätökselle, joka tehdään
tammikuun 2012 aikana. 

SRV Yhtiöt Oyj

Taneli Hassinen
viestintäjohtaja
Puh. 040 504 3321
taneli.hassinen@srv.fi

Lisätietoja:
Juha Pekka Ojala, SRV, varatoimitusjohtaja, puh. 040 733 4173
Kimmo Kurki, SRV, tuotantojohtaja, puh. 040 705 7266

Takaisin uutisarkistoon

index
Bookmark and Share