Logistiikkakeskus ViaBaltica, Saue, Viro, kehitysprojekti
SRV toimii logistiikkakeskus ViaBaltican kehittäjänä. Keskus sijaitsee Saue-kaupungissa n. 20 km Tallinnasta. ViaBaltica Logistics-keskus on nykyaikainen, kustannustehokas A-luokan logistiikkakeskus, jonka tiloja voi muunnella tilaajan tarpeiden mukaan ja antaa pitkäaikaiseen vuokraukseen.
Logistiikkakeskus sijaitsee SRV:n eestiläisen tytäryrityksen omistamalla 4,8 hehtaarin tontilla. Tontti sijaitsee Sauen kaupungin läheisyydessä, Via Baltica valtatien (E67) äärellä, joka on tärkein kuljetuksen valtaväylä Tallinnasta Latvian kautta Liettuaan ja edelleen Eurooppaan, lähellä Tallinnan kehätien risteystä, joten siitä on erinomaiset kuljetusyhteydet Tallinnaan.
SRV on jo rakentanut Sauen alueelle liiketiloja sellaisille yrityksille kuten Paulig, Wihuri, Plastone ja Oriola.
Hankkeen rahoitus ja toteutus
Tällä hetkellä on käynnissä ViaBaltica logistiikkakeskuksen ennakkomarkkinointi. SRV valitsee vuokralaisia ja järjestää rakentamisen rahoitusta.
SRV on valmis aloittamaan työt kohteella kuluvan vuoden aikana niin pian kuin mahdollista. Koska työt toteutetaan SRV-mallin mukaan, se mahdollistaa suunnittelun ja rakennustöiden osittaisen yhteensovittamisen. Suunnitteluun on varattu n. 3 kuukautta ja rakentamiseen n. 11 kuukautta rakenusluvan saamisesta laskien. SRV vastaa hankkeen kehittämisestä ja johtamisesta ja rakennustyöt suorittaa SRV:n paikallinen tytäryhtiö.
Sauen logistiikkakeskuksen perustiedot:
Yhteispinta-ala n. 23 900 m²
Varastotilat n. 20 000 m²
Toimistotilat n. 3 900 m²
Perusmallin perustiedot:
Yhteispinta-ala n. 23 900 m²
Rakennuksen mitat 190 х 100 m
Varastotilan vapaa korkeus 10 m
Lastauslaitureita 38 kpl
Vuokraus
Rakentamisen päätyttyä varastotilat vuokrataan 1 000 m² - 17 500 m² :n yksikköinä. Toisessa kerroksessa sijaitsevat toimistot vuokrataan erikseen.
Vuokrahinnat:
Määrätty vuokrahinta on EUR/neliö/kk + maksu kunnallisverkkopalveluista. Vuokrahinnan korotus tarkistetaan kuluttajahintaindeksin mukaan Consumer Price Index).
Lisätietoja:
Juha Metsäntähti, projektijohtaja
Puh. +358 20145 5259, mob. +358 40 505 6371
ja ViaBaltican omat nettisivut (englanniksi)